Somen vapaa keskustelu herättää monissa epäluuloja ja pelkoa. Somemyrskyjen välttely näkyy myös perinteisessä mediassa.
Nykyään ei saa enää sanoa mitään, ja kaiken pitää olla poliittisesti korrektia. Näihin väitteisiin törmää usein julkisessa keskustelussa.
Myös media on saanut osansa syytöksistä. Etenkin Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa oikeiston riveistä on väitetty, että median poliittinen korrektius johtaa puolueellisuuteen. Tällä taas olisi sananvapautta rajoittava vaikutus.
Yliopistonlehtori Lauri Haapanen Jyväskylän yliopiston journalistiikan laitokselta ei lämpene ajatuskululle.
– Eivät media eivätkä toimittajat rajoita sananvapautta. Toimittajallehan on sitä parempi, mitä räväkämpiä lausuntoja joku antaa.
Haapasen mukaan media voi tietyissä asioissa toimia aiempaa varovaisemmin, mutta se ei johdu poliittisesta korrektiudesta.
– Tärkein syy tähän on sosiaalinen media. Toimittajat tietävät, että haastateltavien lausunnot voivat lähteä kiertämään somessa kontekstista irrotettuna ja aiheuttaa haastateltavalle perusteetonta haittaa.
Haapanen muistuttaa, että median tehtävänä on suhtautua kriittisesti eri lähteisiin. Se myös kantaa vastuun siitä, ketkä päästetään ääneen.
Medialta ei kuitenkaan edellytetä tasapuolisuutta, vaikka monet ihmiset niin ajattelevat. Julkisen sanan neuvosto on linjannut, että tiedotusväline saa valita näkökulmansa.
Haapasen mukaan uutisjuttua voi ajatella paneelikeskusteluna, jossa toimittaja on puheenjohtaja. Toimittaja valitsee aiheen ja miettii aiheeseen sopivat tahot, joiden edustajat kutsutaan keskusteluun. Heille jaetaan sitten puheenvuorot ja määritellään niiden mitta.
Verkkojulkaiseminen ja erityisesti some, jossa lukija päätyy lukemaan vain yhden tietystä aiheesta kirjoitetun jutun, hämärtävät ajatusta median moniäänisyydestä.
– Seuraavana päivänä aiheesta voi ilmestyä toinen juttu, jossa toiset tahot pääsevät ääneen. Eli kun pidemmällä aikavälillä aiheesta tehdystä juttukokonaisuudesta näkee vain yhden osan, voi syntyä vaikutelma, että aihetta on käsitelty yksipuolisesti, Haapanen selventää.
Toimittajallehan on sitä parempi, mitä räväkämpiä lausuntoja joku antaa.
Lauri Haapanen
Myöskään Turun yliopiston John Morton -keskuksen tutkija Pekka Kolehmainen ei usko, että keskustelu olisi nykyisin jotenkin rajoitettua. Hän opettaa esimerkiksi Yhdysvaltain kulttuurisotiin liittyvää kurssia, jolla käsitellään kuumia teemoja, kuten aborttioikeutta ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia.
– Aiheet ovat todella kiehtovia, mutta niistä ei ole ongelmallista keskustella.
Kolehmaisen mukaan tällaisten aiheiden osalta jokaisen kannattaisi miettiä, mistä omat perusolettamukset kumpuavat. On myös oleellista kyetä kyseenalaistamaan esimerkiksi kieleen liittyvät valtarakenteet.
– Kieli on merkityksellistä ja vaikuttaa asioihin. Esimerkkinä tästä ovat esimerkiksi osassa kieliä esiintyvät sukupuolispesifit pronominit.
Myös Haapanen nostaa esiin kielen merkityksen. Puhutun ja kirjoitetun kielen ero näkyy mediasisällöissä. Puhe tapahtuu reaaliajassa, eikä sitä pysty korjaamaan. Tekstiksi muokattuna se luo helposti erilaisen vaikutelman puhujasta ja puheena olevasta asiasta.
– Lisäksi haastattelut ovat aina dialogia. Kun tehdään lehtijuttu, alkuperäinen vuorovaikutus pelkistyy ja toimittajan rooli voi kadota lopputuloksesta kokonaan.
Esimerkiksi sitaatti luo vaikutelman, että haastateltava olisi lausunut sanat oma-aloitteisesti. Kyse voi olla kuitenkin vastauksesta toimittajan esittämään tai inttämään kysymykseen.
Haapanen on toiminut vuodet 2017–2019 Julkisen sanan neuvostossa. Hänen mukaansa Suomessa niin sananvapauden kuin yksityisyydensuojan raja on korkea.
– Median sananvapaus mahdollistaa monipuolisen keskustelun, mutta tutkimusten mukaan toimittajat harjoittavat itsesensuuria ja jättävät tiettyjä aiheita käsittelemättä vältelläkseen somemyrskyjä.
Pekka Kolehmainen on tutkinut yhdysvaltalaista julkista keskustelua ja näkee siinä suuria eroja Suomeen.
Yhdysvalloissa keskustelu on Suomea ronskimpaa, radikalisoidumpaa ja pidemmälle vietyä.
Yhdysvalloissa kaikki tapahtuu täysillä ja Suomessa yleensä himmaillen.
Pekka Kolehmainen
– Yhdysvaltojen poliittinen järjestelmä on kaksijakoinen, mutta siellä on myös pieniä kuppikuntia. On vasemmistosiipi, joka ei koe demareita omakseen, ja äärikonservatiiveja, joihin kuuluvat esimerkiksi kongressitalon valtaajat.
Kolehmaisen mukaan Yhdysvalloissa pyörii isoja koneistoja, joiden tehtävänä on vaikuttaa mediasisältöihin luomalla tietynlaista retoriikkaa eri ilmiöiden ympärille.
– Siellä voidaan aktiivisesti rakentaa paniikki esimerkiksi oikeistotoimijoiden piirissä. Näin on tapahtunut seksuaali- ja sukupuolipolitiikassa.
Ilmiön taustat ovat 1960-luvulla tapahtuneessa vastakulttuurin nousussa. Oikeisto koki menettäneensä julkisen tilan vastakulttuurille. Heidän piti rakentaa koneisto, joka loisi tilaa heidän ajatuksilleen. Näin syntyi konservatiivista ideologiaa ajavia ajatushautomoja.
– Tällaisten aikaansaannosta on nyt esimerkiksi Floridassa voimaan tullut laki, joka saattaa uhata sukupuolentutkimuksen opetusta valtiorahoitteisissa yliopistoissa, Kolehmainen toteaa.
Floridan republikaanikuvernööri Ron DeSantis on säätänyt osavaltiossa kaksi lakia. Toinen laki rajoittaa sitä, miten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä saa puhua alle neljäsluokkalaisille koululaisille.
Toinen laki puolestaan rajoittaa sitä, miten rakenteellisesta rasismista saa opettaa. Lain uskotaan vaikeuttavan keskustelua rasistisesta kohtelusta kouluissa.
Voisiko yhdysvaltalainen keskustelukulttuuri yleistyä myös Suomessa? Kolehmaisen mukaan se ei ole mahdotonta, mutta maiden väliset erot ovat suuret.
– On vaikea ennustaa tulevaa, mutta Yhdysvalloissa kaikki tapahtuu täysillä ja Suomessa yleensä himmaillen, hän naurahtaa.