Aiemmin oli hyve, kun ihminen ei pitänyt itsestään meteliä. Nykyisin ujous voi hankaloittaa esimerkiksi työelämässä menestymistä.
Ujous voi tehdä ihmisestä huomaamattoman. ”Olen hiljainen ja näkymätön. Vieraiden ihmisten kanssa on helpompi jäädä taustalle seurailemaan kuin osallistua keskusteluun. Niin sanotussa työroolissa on helpompi esiintyä, mutta vapaa-ajalla omana itsenäni en osaa jutella muiden kanssa.”
Näin kirjoittaa 49-vuotias nainen Teemasuomalaisen ujousaiheisessa verkkokyselyssä. Kuulostaa hyvin tutulta, toteaa ujoutta tutkiva yliopisto-opettaja Päivi Häkkinen Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteiden ja psykologian osastolta. Hän työskentelee ohjauksen oppiaineessa.
Häkkinen tekee väitöstutkimusta ujouden sosiaalisuudesta. Hän on tutkimuksessaan muun muassa haastatellut ujoksi itsensä kokevia korkeakouluopiskelijoita.
Ujoutta ajatellaan usein ongelmana tai vähintään hieman negatiivisena piirteenä niin arjessa kuin tutkimuksessakin. Ujoutta pidetään jopa jossain määrin esteenä esimerkiksi työelämässä menestymiselle.
Nykymaailma korostaa sosiaalisuuden ja itsensä esiin tuomisen, jopa brändäämisen merkitystä: ole näkyvä sosiaalisessa mediassa, niin olet olemassa. Toisin oli vuosikymmeniä sitten. Silloin oli hyve, kun ei pitänyt itsestään meteliä.
– Yhteiskunta on muuttunut ja toimii yhä vahvemmin markkinatalouden logiikalla. Se edellyttää yksilöltä yhä enemmän itseen liittyviä ponnistuksia, Häkkinen sanoo.
– Esiintymistaitojen, vuorovaikutuksen ja viestinnän merkitystä korostetaan aiempaa enemmän. Tämä näkyy yhä vahvemmin esimerkiksi peruskoulun opetussuunnitelmassa.
Häkkisen mukaan ujous näyttää rikkovan sosiaalisesti opittua vuorovaikutusjärjestystä, johon olemme tottuneet. Hiljaisuus on näkymätöntä eikä häiritse ketään samalla tavalla kuin vaikkapa jatkuva toisen päälle puhuminen – mutta silti se häiritsee. Miksi tuo ei puhu mitään?
– Muiden näkökulmasta näyttää siltä, että ujo ihminen salaa jotain tai ei paljasta ajatuksiaan. Tuossa se vain tarkkailee meitä muita, Häkkinen kuvailee.
Ujous tulkitaan usein passiivisuudeksi, ylpeydeksi, välinpitämättömyydeksi tai laiskuudeksi.
Moni ujo puhuu itsestään nykyisin introverttina.
Päivi Häkkinen
– Moni haastattelemani ihminen on tullut tulkituksi aivan päinvastoin kuin mitä he itse ovat ajatelleet.
Näin kirjoittaa verkkokyselyyn vastannut 25-vuotias nainen: ”En sovi niin hyvin työyhteisöön, kun en ole tarpeeksi sosiaalinen. Lisäksi muut ihmiset kyselevät, onko kaikki ok, kun en ole puhunut tarpeeksi.”
Kaikki tuntuvat tietävän, mitä ujoudella tarkoitetaan, mutta ujon ihmisen toimintalogiikkaa ei usein ymmärretä. Monesti kyse on Häkkisen mukaan siitä, että ujo yrittää hallita sosiaalista identiteettiään ja ehkä pelkää tekevänsä jotain väärin. Omien ajatusten julkaisukynnyksestä tulee korkea, jos tuntuu, että muilla on aina jotain fiksumpaa sanottavaa.
Moni ujoksi itsensä määrittelevä on saanut lapsuudesta asti kuulla olevansa ujo.
– Se on voinut olla aivan harmitonta huomauttelua, ei välttämättä kiusaamista tai ilkeyttä. Sillä on silti iso merkitys, kun sitä kuulee toistuvasti.
Ujous on muokkautuva piirre. Tutkimusten mukaan esimerkiksi kaveri- ja perhesuhteet ja eri tilanteissa saatu palaute vaikuttavat siihen, millaiseksi ujous ja sitä kautta esimerkiksi itseluottamus muotoutuvat.
Ujolle on usein itsestään selvää, että hän on syntynyt ujoksi.
– Moni ujo kokee epäoikeudenmukaisena oletuksen siitä, että ujoudesta voisi noin vain astua ulos omalla päätöksellä.
44-vuotias nainen kertoo verkkokyselyssä, että ujous haittaa myös puolison etsintää. ”Elämänkumppania on vaikea löytää, kun aina saan moitetta, miten olen niin hiljainen ja ujo. Tai sen takia jää työpaikka saamatta, kun ei ole suupalttina kehumassa itseään työhaastattelutilanteessa.”
Työhaastattelu voi olla ujolle erityisen tiukka paikka: nyt on se hetki, kun olisi pakko onnistua. Työelämässä ujous koetaan usein taakaksi. Esimerkiksi palavereissa muut huomaavat, kun yksi on hiljaa.
– Ujolle se on katastrofitilanne: kohta joku huomaa, etten ole taaskaan sanonut mitään fiksua tai saanut suutani auki.
Ujo voi kokea olevansa muihin verrattuna takamatkalla. Moni ujo yrittää kompensoida kokemaansa erilaisuutta tunnollisuudella ja hyvillä suorituksilla.
Kun ujo työntekijä on pitkään samassa yhteisössä, hänelle rakentuu helposti tietynlainen rooli.
– Hän saattaa joutua vuorovaikutusuralle, jossa häneltä ei kysytä, jos hän ei puhu. Hänestä tulee näkymätön. Tällaisessa roolissa on vaikea tehdä itseään ymmärrettäväksi.
Introverttius ja ujous ovat eri asioita, jotka eivät sulje toisiaan pois. Introvertin kohdalla kyse on usein enemmän yksin viihtymisestä ja sitä kautta valinnasta. Ujo voi olla hyvinkin halukas aktiiviseen vuorovaikutukseen, vaikka kokeekin sen jännittäväksi ja vaikeaksi.
– Moni ujo puhuu itsestään nykyisin introverttina. Tuntuu, että on hyväksyttävämpää sanoa olevansa introvertti kuin ujo, Häkkinen miettii.
– Ujous on myös terminä vaikeasti rajattava, vaikka se tunnetaankin laajasti. Ujous vaihtelee tilanteittain, ja joskus sosiaalinen herkkyys voisi kuvata ihmisten kokemuksia paremmin.
Häkkinen toivoo, että ujoja ihmisiä rohkaistaisiin aiempaa enemmän luottamaan itseensä ja näkemään itsessään vahvuuksia.
Ujojen tarinoissa toistuvat kauhukuvat koulujen esitelmistä. ”Lukiossa en uskaltanut pitää esitelmiä, enkä sitten uskaltanut mennä jatko-opiskelujen pääsykokeeseen”, kirjoittaa 57-vuotias mies verkkokyselyssä.
Häkkinen haluaisi, että kouluissa mietittäisiin esiintymistaitoja koskevia ihanteita ja tavoitteita. Monella ujolla on trauma luokan edessä pidettävästä esitelmästä.
– Millä tavalla taidon harjoittelusta voisi tulla ennemmin varustavaa ja yksilön vahvuudet huomioon ottavaa?