Henkilö | Jarmo Kekäläinen on pirullisen hyvä pianisti ja jämpti, mutta hellä perheenisä NHL-kiireistään huolimatta

Kun Jarmo Kekäläinen nuorena pänttäsi KalPan divarijoukkueen pelireissuilla koulukirjoja, muut pelasivat korttia.

Sama tahti jatkui myöhemmin Ilveksessä.

Kekäläinen luki bussissa tenttikirjoja – ja valtaosa muusta porukasta pelasi edelleen korttia.

– Koppihuumori oli näistä lukuhommista enimmäkseen hyväntahtoista vinoilua, mutta ei se minua koskaan häirinnyt. Kyllä kannustustakin tuli, vaikka ei siellä paljon akateemisia opiskelijoita ollut, Kekäläinen muistelee 1980-lukua.

Kova työ, tinkimätön luonne ja tavoitteellisuus ovat nostaneet Puijonlaaksossa Kuopiossa varttuneen Kekäläisen jääkiekkomaailman huipulle.

Kekäläinen, 55, seuraa kansainvälistä jääkiekkoa aitiopaikalta NHL-seura Columbus Blue Jacketsin toimitusjohtajana, ja on ainoana eurooppalaisena pystynyt murtautumaan NHL:ssä toimitusjohtajan vaativaan tehtävään.

Soitonopettaja oli sanonut, että jääkiekko pitäisi lopettaa, kun sormet kangistuvat. Jarmo lopetti pianonsoiton.

Elina Kekäläinen

Eurooppalaiset pelaajat ovat jo vallanneet Pohjois-Amerikan kiekkokaukalot, mutta vanhan mantereen valmentajat ja seurajohtajat on nopeasti lueteltu. Siksi kuopiolaisen nousu nykyiseen asemaansa on äärimmäisen poikkeuksellista.

Määrätietoinen. Ahkera. Sinnikäs.

Nuo kolme sanaa kuvaavat ehkä parhaiten Kekäläistä.

Paikka kauppakorkeaan aukesi ensimmäisellä yrittämällä.

– Hän pani huoneensa oven ja verhot kiinni, kun alkoi lukea. Hän osasi keskittyä hirveän hyvin, ja tuli ulos sen näköisenä, että oli todella lukenut, äiti Elina Kekäläinen kertoo.

Pitää olla hereillä 24/7 olipa juhannus tai hääpäivä. Puhelimen on oltava koko ajan lähellä ja valmiina tekemään ratkaisuja, jos tarvitaan.

Jarmo Kekäläinen

Kekäläisen lapsuus oli hyvin urheilullinen. Sompatien ja Hiihtäjäntien taloissa asui kymmeniä lapsia; pelejä ja leikkejä riitti aamusta iltaan.

Sama jatkui perheen muutettua Ahkiotielle, jossa Väinö Kankkunen ja isä Kari Kekäläinen kairasivat vettä Pikku-Sammakkolammesta ja jäädyttivät pojille kentän pelaamiseen.

– Ei tarvittu videopelejä. Menimme kotiin syömään tai kun kerta kaikkiaan oli pakko mennä nukkumaan.

Lahjakkaana urheilijana ”Jampe” pärjäsi pihapeleissä hyvin useita vuosia vanhemmillekin pojille. Voitontahto oli jo lapsena kovaa luokkaa, ja tappiot ottivat koville.

– Ei hän pitänyt tappioista lainkaan. Joskus suutahti ja jätti pelit kesken tappion jälkeen, lapsuusajan kaveri, nykyisin K-Supermarket Matkuksen kauppiaana toimiva Esa Kettunen kertoo.

Kettunen muistaa myös tapauksen 1970-luvulta, kun Kekäläisten perhetuttu jääkiekkomaajoukkueen ja Tapparan päävalmentaja Kalevi Numminen vieraili Sompatiellä.

– Kaikki pihan lapset halusivat silloin mennä leikkimään Kekäläisille. Olimme tyytyväisiä, kun saimme ”Kallun” nimmarit, Esa Kettunen tunnelmoi.

Lapsuudessa ja nuoruudessa Kekäläisen tuntenut K-market Neulamuikun ja K-market Kalakukon kauppias Sirpa Karppi (o.s. Ikonen) sanoo ”Jampen” olleen jo lapsena vahva persoona.

– Kyllä hän erottui joukosta. Muistan saaneeni häneltä lapsena lumipesut ja hieman vanhempana itkin hänen peräänsä, kun hän lähti Bostoniin. Kirosin koko NHL:n, Karppi kujertaa.

Kekäläisen jämptistä olemuksesta voi saada kovan tai jopa koppavan vaikutelman. Hän myöntää kiertelemättä, ettei tarvitse ympärilleen isoa kaveriporukkaa.

– En ehkä ole kovin helposti lähestyttävä, mutta tuo vaikutelma ei mielestäni johdu siitä, että olisin koppava. Tässä pyörityksessä oppii, eikä luottamus kaikkiin ihmisiin synny ensimmäisellä sekunnilla.

– Minulla on muutama tosi hyvä kaveri, joiden kanssa olen tekemisissä paljon. Olen oppinut rakentamaan ympärilleni suojamuurin.

Tiukan asiallisen kiekkomiehen kenties parhaiten tunteva, Vaasasta lähtöisin oleva vaimo Tiina Jaaksi Kekäläinen sanoo Kekäläisen sopivan hyvin pohjalaiselle.

– Jarmo on erittäin hyvällä sydämellä varustettu mies. Pirullisen jääräpäinen, mutta hieno ja määrätietoinen mies. Kotona hän on positiivisella tavalla erilainen kuin julkisuudessa ja lottovoitto meidän perheelle.

– Tyttöjen kanssa hän on yhtä aikaa rakastava, mutta napakka niin kuin teinityttöjen kanssa pitääkin, vaimo kertoo.

Pari tapasi Helsingissä Kekäläisen HIFK-vuosien jälkeen. Häitä tanssittiin vuonna 2004.

Kekäläisen läheisiin ystäviin lukeutuvat vanhat pelikaverit Kari Kettunen ja Jukka Miettinen sekä Kimmo Timonen ja Ville Siren.

Kari Kettunen tuntee hyvän ystävänsä monen vuosikymmenen ajalta.

– Jos Jampea ei tunne, niin totisuus on väärä kuva hänestä. Vapaa-ajalla hän on hyvä seuramies ja huulenheittäjä, ”Minni” Kettunen sanoo.

Osittain Kettunenkin myöntää julkikuvan todeksi.

– Hän on periksiantamaton ja kova. On hän kova, Kettunen myöntää.

Kettunen sanoo, että Kekäläisestä näki jo aikaisessa vaiheessa, ettei hän tule jäämään Kuopioon.

– Hänen tavoitteensa urheilussa olivat toisesta maailmasta kuin meillä. Hän käänsi kaikki kivet päästäkseen tavoitteisiinsa ja oli meitä paljon valveutuneempi. Hän tiesi, mitä menestyminen vaatii, jo parikymmentä vuotta Tampa Bay Lightningin Euroopan kykyjenetsijänä toiminut ja kolme Stanley cup -sormusta saanut Kettunen sanoo.

– Kuopion kiekkokulttuuri ei vielä 1980-luvun alussa ollut kovin kova. Hänen tavoitteilleen naureskeltiinkin, Kettunen muistelee.

Kekäläinen pelasi Ilveksessä kaksi kautta SM-liigaa ja lähti opiskelemaan sekä pelaamaan Clarksoniin Yhdysvaltoihin. Kahden vuoden jälkeen tie vei NHL:n tarunhohtoiseen Boston Bruinsiin.

Yhdysvalloissa Jampe opiskeli kauppatieteitä, kuten Tampereellakin. Suomessa opinnot suuntautuivat markkinointiin, ja rapakon takana johtamiseen ja finanssiasioihin.

– Lähdin sekä opiskelun että pelaamisen perässä. Halusin mennä eteenpäin myös pelaajana.

– Se oli yksi järkevimpiä liikkeitäni. En varmasti istuisi tässä, jos en sitä olisi tehnyt. Ei minua varmasti Suomesta olisi NHL:ään tultu hakemaan, Kekäläinen arvioi realistisesti.

Vuosikymmenet eivät ole muuttaneet Kekäläisen perusluonnetta. Määrätietoisuus ja tavoitehakuisuus ovat edelleen tallella.

Maalina on NHL:n mestaruus – Stanley cup -pokaali.

– Se se on. Vaikka tässä työssä pääsee ihan hyville tienesteille, se vie niin paljon aikaa ja energiaa, ettei tätä muusta syystä kannata tehdä, juuri pitkän jatkosopimuksen Columbuksen kanssa tehnyt Kekäläinen sanoo jämäkästi.

– Pitää olla hereillä 24/7 olipa juhannus tai hääpäivä. Puhelimen on oltava koko ajan lähellä ja valmiina tekemään ratkaisuja, jos tarvitaan.

Pekingin olympiakisoissa Kekäläinen toimii Suomen maajoukkueen apulais-GM:nä.

– Ainoa oikea mestari ratkaistaan olympialaisissa ja World cupissa. Edellisen kerran kaikki parhaat pelaajat ovat olleet mukana vuoden 2016 World cupissa, vahvistaa Kekäläinen NHL-piirien käsityksen kesken NHL-kauden pelattavista keväisistä MM-turnauksista.

Työssään Kekäläinen antaa ulospäin jämptin ja kovan kuvan.

Aviomiehenä ja isänä kuva on äidinkin mielestä hyvin erilainen.

– Ihailen sitä, miten empatiakykyinen hän on ja läsnä isänä kiireistään huolimatta. Olemme poikien, heidän vaimojensa ja aikuisten lasten kanssa kuvayhteydessä toisiimme, ja läheisyyden huomaa, kun näkee, kuinka murrosikäiset tyttäret ovat isänsä kainalossa, Elina Kekäläinen kertoo.

Toisella Kekäläisen tyttäristä todettiin ykköstyypin diabetes 5-vuotiaana. Se on ollut läsnä perheen arjessa läpi vuosien, ja Kekäläinen on ollut aktiivisesti mukana keräämässä rahaa tutkimukseen.

NHL-pomo lahjoitti 50-vuotislahjapottinsa kotimaiselle tutkimukselle ja vuosien saatossa hän on ollut keräämässä rahaa tyypin 1 diabeteksen tutkimusta rahoittavalle JDRF-järjestölle (Type 1 Diabetes Research Funding and Advocacy) liki puoli miljoonaa euroa.

Pandemiavuonna rahaa kertyi 65 000, ja edellisenä 100 000 euroa.

– Tutkimuksen edistyminen antaa meille toiveen siitä, että jonain päivänä tyypin 1 diabetestä ei tarvitsisi enää hoitaa, vaan sitä sairastavat ihmiset voisivat elää normaalia elämää.

– Asiat ovat vuosien saatossa menneet paljon eteenpäin. Nykyisin pystyy pitämään ihon alla anturaa, joka neuvottelee pumpun kanssa ja säätelee verensokeria automaattisesti. Kun ei tarvitse koko ajan tökkiä neulalla sormeen, se tekee elämästä paljon helpompaa.

Kekäläinen antaa tunnustusta tyttären hoidosta vaimolleen Tiinalle.

– Se on langennut paljolti hänen harteilleen, kun olen paljon poissa. Se on vaatinut paljon valvomista öisin, ja hän on hoitanut urakan hienosti.

Tampereella vanhempiensa opiskeluvuosina syntyneen Kekäläisen opetti luistelemaan hänen mummonsa, eikä suinkaan KalPaa, Tapparaa ja Hilparaa SM-sarjassa pelaajana edustanut isänsä Kari Kekäläinen.

– Vaikka äitini ei itse osannut luistella, hän opetti Jarmon luistelemaan 3-vuotiaana. He kävivät melkein päivittäin Härmälän kentällä luistelemassa, ja siitä se alkoi, Elina Kekäläinen kertoo.

Ensimmäiseksi lajiksi valikoitui kuitenkin jalkapallo. Kekäläinen pelasi Kuopion Palloseuran Puijonlaakson kaupunginosajoukkueessa Ahmoissa Erkki Räsäsen ja isänsä valmennuksessa. Lahjakkaana urheilijana Kekäläinen eteni KuPSin edustusjoukkueisiin ja oli 1978 voittamassa D-junioreiden SM-hopeaa.

Hän oli pelaamassa myös F-junioreissa esiottelua 1976 Kokkolassa päätöskierroksen pelissä, kun KuPS juhli miesten Suomen mestaruutta.

– Hänestä olisi tullut hyvä jalkapalloilijakin, Kari Kekäläinen arvioi.

Jalkapallo sai kuitenkin jäädä D-juniori-iän jälkeen. Siinäkin suhteessa Kekäläinen osoitti päättäväisyyttä ja määrätietoisuutta.

– Sanottiin, että pitäisi ruveta harjoittelemaan talvellakin. Laji piti valita, eikä siitä ollut epäselvyyttä.

Jääkiekkoa ”Jampe” pelasi pääosin vuotta vanhempien ikäluokassa, joka menestyi Kari Kekäläisen valmennuksessa hyvin.

– Pärjäsimme valtakunnallisestikin hyvin. Isä valmensi meitä B-junioreihin asti; hän oli hyvä valmentaja, ymmärsi lajista, oli pelannut itse SM-sarjassa ja osasi neuvoa meitä niin yksilötasolla kuin taktisestikin.

Joukkueesta Heikki Leskinen, Risto Soininen, Juha Ruuskanen ja Kari Happonen kutsuttiin ensimmäiselle maajoukkueleirille – Jarmo Kekäläistä ei, vaikka tämä myöhemmin pelasi nuorten MM-kilpailuissa ja A-maajoukkueessakin.

– ”Jampe” oli aika pienikokoinen ja itki, kun ei päässyt siihen ensimmäiseen maajoukkueeseen, isä muistelee.

Jalkapallon jälkeen kakkoslajiksi valikoitui tennis, jossa siinäkin Kekäläinen eteni kerran nuorten SM-kisoihin.

Kekäläinen kasvoi kolmilapsisen perheen esikoisena. Veljet Janne ja Jari olivat neljä ja viisi vuotta häntä nuorempia. Myös he tienaavat leipänsä jääkiekolla, sillä Janne Kekäläinen on Nashville Predatorsin ja Jari Kekäläinen Florida Panthersin palkkalistoilla.

– Meillä jännitetään neljän joukkueen pelejä – Columbuksen, Nashvillen, Floridan ja tietysti KalPan, sanoo Kari Kekäläinen, joka on tuttu näky KalPan peleissä Niiralan montussa.

Elina-äiti lauloi ja luki lapsilleen satuja joka ilta. Suosituin satu oli tarina hauvavauvasta.

– Hauvavauvalle sattui vähän samanlaisia tapahtumia kuin pojille oli sattunut lähiaikoina, ja niihin oli helppo liittää sanomaa. Pojat toivoivat usein tarinoita hauvavauvasta.

– Lauloin myös kaikenlaisia lauluja, ja Jampe pyysi aina laulamaan ”Iita ampuu” (Joka ilta, kun lamput sammuu). Silloin piti laulaa, mutta nykyään hän pyytää olemaan laulamatta, Elina Kekäläinen nauraa.

Harva tietää, että piinkova kiekkomies opiskeli kuusi vuotta pianonsoittoa ja suoritti siinä konservatoriotutkinnon.

”Jampe” vaihtoi viidennelle luokalle Rajalan koulun Vahtivuoreen mennäkseen musiikkiluokalle.

Kun äiti syksyllä soitti uuden koulun rehtorille järjestelläkseen poikansa asioita, tämä oli jo hoitanut ne itse.

– Kyllä hän hoiti hommansa, ja se määrätietoisuus näkyi jo lapsena. Aika vilkas hän oli, mutta ei paha. Koulumenestys tuli lopulta aika vähällä työllä, äiti muistelee.

Vahtivuoresta tie jatkui yläasteella Minna Canthin kouluun juuri musiikkiluokan takia.

Vakavampi musisointi päättyi sekin soitonopettajan liian jyrkkään kantaan.

– Opettaja oli sanonut, että jääkiekko pitäisi lopettaa, kun sormet kangistuvat. Jarmo lopetti pianonsoiton, äiti kertoo.

Pandemian aikana vanha harrastus on jälleen nostanut päätään. Edes vaimo ei ollut kuullut Kekäläisen soittavan aikaisemmin.

– Keljuilin, että on vaikea uskoa ennen kuin kuulen.

– Hän on pirullisen hyvä pianisti ja soittaa todella hyvin, Tiina Jaaksi Kekäläinen kehuu.

Kekäläinen itse myöntää, ettei soitto harjoittelematta tule selkäytimestä.

– Ostin kunnollisen digitaalipianon ja olen soittanut taas vähän enemmän. Kun olimme koronan takia lukittuina kotona, niin piti keksiä kaikenlaista ajanvietettä. Käytin soittamiseen aika paljon aikaa, Kekäläinen sanoo.

– Aika paljon pitää aikaa käyttää, että se alkaa sujumaan. En ole niin vahva luontainen lahjakkuus, että soittaminen sujuisi tuosta vain kuten polkupyörällä ajaminen ja kehtaisi ottaa kuulokkeet pois päästä ja soittaa muidenkin kuullen, Kekäläinen sanoo vaatimattomasti.

Maratoneja aiemmin juossut Kekäläinen pitää kuntoaan yllä pickleballilla ja tenniksellä. Pitkiin golfkierroksiin kiireisellä kiekkomiehellä on vähemmän aikaa.

– Liikunta on minulle tärkeää. Jos fyysinen vireys on hyvä, niin myös henkinen tilani on paljon parempi, Kekäläinen avaa.

Vaikka NHL:ssä on historian pitkässä saatossa toiminut vain kaksi eurooppalaista päävalmentajaa – Alpo Suhonen ja Ivan Hlinka – Kekäläisellä on asiaan vankka kanta.

– Ei se siitä passista riipu millään tavalla. Englannin kielen taidon on oltava hyvä, sillä NHL:ssä on päävalmentajalle valmentamisen ohella niin paljon tekemistä, jossa kielitaitoa tarvitaan.

– Toinen asia on se, että valmentajien on uskallettava lähteä kakkosvalmentajaksi, farmiin valmentamaan ja yliopistovalmentajaksi ja noustava sitä kautta.

Kekäläiselle itselleen eurooppalaisuus ei ole koskaan ollut ongelma rapakon takana.

– Kun minut valittiin Ottawa Senatorsin scoutingin johtajaksi, aistin ainoan kerran hieman vanhan kaartin kyräilyä, että kuka tämä nuori eurooppalainen on. En usko, että ihmiset joiden kanssa teen töitä edes mieltävät minua eurooppalaiseksi.

– Sain kuitenkin äkkiä hyväksynnän, kun he huomasivat, että paiskin tosissani töitä. Takavuosikymmeninä pelaajilla oli varmasti erilaisia kokemuksia – ei täälläkään ole katsottu hyvällä sitä, että muualta tulleet pelaajat ovat vieneet työpaikkoja, Kekäläinen sanoo.

Pohjaa nykyiselle Kekäläinen loi peliuransa viimeisinä vuosina. Hänen pyörittämällään agenttifimalla oli nelisenkymmentä asiakasta, eivätkä seurajohtajat aina katsoneet suopeasti, kun pelaaja-Kekäläisen asiakkaita pelasi niin omien kuin vastustajienkin riveissä.

Kekäläinen lopetti pelaamisen keväällä 1995. Viimeiseksi seuraksi jäi Elitserienin Västerås IK länsinaapurissa.

– Syksyllä meni nivunen, sitten molemmat polvet ja siinä välissä pelasin surkeasti. Ratkaisun tekeminen oli helppoa, kun agenttibisnes oli saatu hyvälle mallille.

Kekäläinen joutui kuitenkin myymään agenttifirmansa neljän ja puolen kuukauden täysipäiväisen pyörittämisen jälkeen, kun Helsingin IFK kutsui hänet urheilutoimenjohtajaksi. Nuori kosmopoliitti toimi samalla Ottawa Senatorsin Euroopan kykyjenetsijänä, ja johti HIFK:n keväällä 1998 Suomen mestariksi 15 vuoden tauon jälkeen.

Valmentajana HIFK:ssa oli muuan Raimo Summanen, joka oli Ville Sirenin kanssa ollut osakkaana Kekäläisen agenttifirmassakin.

Jääkiekon lisäksi Kekäläisellä on vanha yhteys legendaariseen kuopiolaiseen leipomoon.

Hanna Partanen oli hänen isomummonsa, ja kaksikko on myös saatu samaan arkistoissa säilyneeseen valokuvaan, vaikka Hanna Partanen kuoli vuonna 1969 – vain kolme vuotta Jarmo Kekäläisen syntymän jälkeen.

Jarmo Kekäläisen isä Kari Kekäläinen on Hanna Partasen vanhimman lapsen Tellervon poika. Mummosta tuli hänelle hyvin tärkeä, kun äiti menehtyi tämän ollessa lapsi.

– Asuin lapsuuteni hänen kanssaan. Hanna oli minulle kuin äiti, Kari Kekäläinen on muistellut.

Partasen leipomossa Kasarmikadulla työuraansa aloitteli myös Jarmo Kekäläinen.

– Olin siellä aluksi rypyttämässä piirakoita, kunnes minut siirrettiin nopeasti muihin tehtäviin.

– Rypytys ei ollut ihan niin tasaista kuin olisi pitänyt olla, seuraavana tarjolla oli lähetin paikka, Jarmo Kekäläinen tunnustaa.

Sukuleipomon tuotteet maistuvat mainiosti urheilumiehelle.

– Kun tulen Suomeen, niin ainoa pyyntö isälle ja äidille on, että hommaavat lihapiirakoita, nakkeja, sinappia ja ketsuppia. Lihapiirakoita pitää saada ensimmäisenä.