Kahdeksanvuotias karkkilalainen Lassi Vesterinen menestyi sarjakuvakilpailussa.
Karkkilan Kuvataidekoulua käyvän kahdeksanvuotiaan Lassi Vesterisen teos on valittu sarjakuvakilpailun näyttelyyn, Kemin Lastenkulttuurikeskukseen. Kilpailuun osallistui lähes 500 työtä ympäri Suomen, sarjoja oli kaksi, joista kummastakin kolme parasta palkittiin lahjakortein ja 12 parasta työtä valittiin näyttelyyn. Vesterisen teos ei sijoittunut, mutta näyttelyyn pääseminen oli hieno saavutus.
– Aloitin kuvataidekoulussa varmaan neljävuotiaana, Lassi muistelee.
– Piirtäminen ja maalaaminen on parasta, maalaaminen on ehkä suosikkini.
Kilpailutyö oli vesiväreillä tehty ja se kuvaa vähäeleisesti, ilman turhia kommervenkkejä, lumiukon kohtaloa, kun kevätaurinko alkaa lämmittää.
– Kilpailun aiheena oli lumiukko.
Sarjakuvia Vesterinen tekee erityisen mielellään myös.
– Teemme parhaan kaverini Kaarlon kanssa sarjakuvia, joita myymme. Voimme tehdä myös tilauksesta, Lassi vinkkaa.
Saan yleensä paljon hyviä ideoita sarjakuviin.
Lassi Vesterinen
– Saan yleensä paljon hyviä ideoita sarjakuviin ja muistankin ne, vaikken kirjoittaisi niitä heti ylös.
Inspiraation lähteenä ovat toimineet muun muassa Kapteeni Kalsari ja Koiramies.
– Piirrän kuviksessa ja koulussa, saatan jatkaa kotona valmiiksi, jos en tunnilla ehdi. En piirrä joka päivä, Lassi pohtii.
– Mielestäni kyllä päivittäin piirrät jotain, Lassin äiti Heidi Vesterinen tuumii.
Lassi piirtää myös iPadilla ja julkaisee piirroksiaan Instagramissa, nimellä lasarusart.
Nuoresta iästään huolimatta, Lassi on ehtinyt olla jo monen kuvataidekoulun opettajan oppilas.
– Opettajinani ovat olleet Soile Hovila, Antti Raitala ja Anne Siirtola, ensi syksynä opettajakseni tulee taas Antti.
Kuvataidekoulussa Lassi aikoo jatkaa niin pitkään kuin siellä voi, eli siihen asti kunnes täyttää 16 vuotta.
– Piirtämisen, maalaamisen ja sarjakuvien lisäksi olen tehnyt esimerkiksi savitöitä. Äitienpäivälahjankin teimme.
Taiteesta saattaa tulla myös tulevaisuudessa ammatti.
– Ainakin aion myydä taidetta aikuisena. Olen varmaan seuraava Leonardo da Vinci, Lassi toteaa, pilke silmässä, mutta ilman turhaa vaatimattomuutta.
Piirtämisen lisäksi Lassi ehtii myös soittamaan ukulelea, pelaamaan jalkapalloa ja kotona on myös kaksi kissaa. Myös videopelit kuuluvat Lassin suosikkeihin.
– Tykkään pelaamisesta, olen saanut ideoita pelatessa.
Kemin Lastenkulttuurikeskuksen järjestämä kilpailu on ainoa yhtäjaksoisesti järjestetty lasten ja nuorten sarjakuvakilpailu Suomessa. Näyttelyn työt ovat esillä 1.6-31.7. Kemin kulttuurikeskuksen aulassa ja verkossa Lastenkulttuurikeskuksen nettisivulla, Facebookissa ja Instagramissa.