Petra Ruuskanen, Vihti
– Aion kasvattaa perunaa, yrttejä, salaattia ja lipstikkaa. Perunat ovat jo maassa.
– Asun rivitalossa, joten nämä kasvavat mukavasti istutuslaatikossa pihassa.
Virpi Vuoristo, Karkkila
– Perunaa, sipulia, valkosipulia ja varmaankin myös kurpitsaa, sillä Puutarhayhdistyksellä on kurpitsakisa. Ne ovat helppoja, ei tarvitse kuin laittaa maahan ja kastella, puutarhayrittäjä toteaa.
–Kasvatan niitä pihalla kasvulaatikossa. Lisäksi yleensä laitan muutaman tomaatin ja kurkun.
Mirja Räsänen, Karkkila
– Laitan kukkia parvekkeelle. Ainakin pelakuita ja petunioita, krassia on myös tulossa.
– Mansikat olisivat kivoja, mutta se vaatisi pellon, joten kerrostalossa ei oikein onnistu. Yritit ja muut kasvit ostan yleensä torilta tai kaupasta. Viime kesänä kasvatin tomaattia, mutta se vaatii niin paljon vettä, piti kastella useita kertoja päivässä. Satoa tuli kyllä.
Tuija Pappinen, Karkkila
– Asun kerrostalossa, joten laitan parvekelaatikoihin kesäkukkia, pelargonioita. Lisäksi minulla on yksi maustekasvi, se on rosmariini.
– Parveke on haastava, sillä se on paahteessa. Jos minulla olisi piha, laittaisin varmaankin enemmän yrttejä. Perennoja olisi myös.