Karkkilan uimavesistä nauloja, puutarhatuoleja, käsijarrukeppejä, pullonkorkkeja – magneettikalastaja huolehtii uimareiden turvallisuudesta

Karkkilan Pyhäjärven Vattolan uimarannan laiturilla oli huhtikuisena tiistaina kaksi ihmistä, jotka heittelivät järveen pitkän, noin kymmenmetrisen köyden päässä olevaa möykkyä. He olivat Jani Laaksonen ja Tamara Zimba, ja möykky oli magneetti, jolla he onkivat uimarannalta sinne heiteltyä, tai muuten sinne ajautunutta metalliroskaa.

– Teen tätä nyt kolmatta kesää, metallia nousee aina vaan. Pohjan pyörteet, jäät ja vedessä liikkuvat ihmiset saavat ne pohjassa liikkeelle, joten aina sieltä löytyy romua, Laaksonen kertoo.

– Käyn rannat yleensä läpi ennen uintikelejä, viivyn pari tuntia kerrallaan.

Metalliroskien kerääminen magneetin avulla onkin paitsi hyödyllistä sekä vesistölle, että ihmisille, myös mukavaa ajanvietettä.

– Tässä saa raitista ilmaa samalla kun tekee hyvän työn. Ihmiset tulevat myös helposti kysymään mitä teemme, joten tämä on sosiaalistakin.

Huhtikuun lopun kevätauringon paistaessa ja lämpimän tuulenvireen juostessa järvenselällä saaden vasta jäistä vapautuneet laineet liplattamaan, oli helppo ymmärtää mikä harrastuksessa viehättää.

Järvestä nousi jotain lähes jokaisella heitolla, pullonkorkkeja, pultteja, nauloja, epämääräisen näköiseksi ruostuneita kasoja, jotka ovat ehkä joskus olleet jotakin tarpeellista.

– Ruosteiset naulat toivon saavani pois, etteivät ne ole kenenkään jalkapohjassa. Niitä on voinut pudota veteen esimerkiksi laiturin korjauksen yhteydessä.

Niitä nouseekin tiistaina puolen tunnin aikana järvestä useita, jotkut jo vahvassa ruosteessa olevia, jotkut tuoreempia, pienistä aina kymmenen sentin mittaisiin.

– Vanhoja kaljapullonkorkkeja on myös paljon, niitä tulee melkein joka nostolla.

Joistakin pullonkorkeista on suurin osa metallia jo ruostunut pois, vain ohut reuna on ottanut magneettiin kiinni, mutta korkin sisäosan muovit ovat tällaisissakin korkeissa vielä aivan saman näköisiä, kuin vasta-avatussa pullossa. Harmi ettei muoville ole magneettia.

Erikoisin ja samalla suurikokoisin, mitä Laaksonen on järvestä nostanut, oli metallinen puutarhatuoli.

– Sen saimme ylös kahdella magneetilla. Yhdellä se ei vielä noussut.

Metalliroskien etsimistä vedestä kutsutaan magneettikalastukseksi ja sen syykin on selvä: vaikka saaliista ei lähde nälkä, prosessi sen hankkimiseksi on hyvin samanlainen.

– Jos magneettiin tarttuu jotain suurempaa, se pitää nostaa varovasti, ettei se lipeä magneetin pinnalta. Isommat saaliit pääsevät helposti karkuun.

Näin kävi esimerkiksi muutamaa päivää aikaisemmin laiturin vieressä maanneelle rullamitan pätkälle, joka tarttui kuitenkin uudelleen "syöttiin". Tällä kertaa Laaksonen nosti sen varovasti ja saikin sen ylös.

– Tämä on näköjään kymmenmetrisestä mitasta, Jani totesi, kun vajaan metrin mittainen pätkä kuuden metrin kohdalta nousi laiturille.

Missähän loput yhdeksän metriä ovat? Vieläkö järven pohjassa?

Jännittäviäkin hetkiä on Laaksonen magneettikalastuksen parissa kokenut.

– Viime viikolla Saavajoesta nousi jotain joka näytti ihan vanhalta aseelta. Tuttu perhe oli paikalla ja varsinkin pikkupojat olivat siitä ihmeissään. He olivat vielä illallakin miettineet, oliko se ase.

Totuus ei kuitenkaan ollut ihan niin dramaattinen.

– Magneettikalastajien ryhmässä se tunnistettiin auton käsijarrukepiksi – tarkemmin Toyota Corollan käsijarrukepiksi, Laaksonen nauraa.

Moni on kysellyt Laaksoselta hukkuneiden korujensa perään, mutta magneetti ei valitettavasti tartu jalometalleihin, tai esimerkiksi titaaniin, joten menetetyt aarteet saattavat vielä maata järvenpohjassa.

Laaksonen itse innostui magneettikalastuksesta, kun oli päässyt kokeilemaan metallinpaljastinta.

– Magneettikalastuksessa pääsee alkuun pienellä sijoituksella, parilla kympillä saa jo magneetin ja köyden jolla voi aloittaa harrastuksen.

Laaksonen itse haaveilee jo isommasta magneetista, sillä nykyisellä magneetilla osa pääsee karkuun, vaikka sen 200 kiloa pitäisi teoriassa jaksaakin.

– Aloittelijan kannattaa mennä ensin laiturin viertä, kävelyttää magneettia pohjaa pitkin. Aina sieltä jotain tarttuu, vaikka sen olisi juuri edellisenä päivänä tehnyt.

Laaksonen antaa halukkaiden mielellään kokeilla magneettia.

– Ihmiset tulevat usein kysymään mitä teemme. Kokeilemaankin pääsee, rohkeasti kysymään vaan, kun näette meidät täällä, Laaksonen kehottaa.