Kahdeksannen ja yhdeksännen luokan musiikinopiskelijat loistivat lavalla.
Karkkilan yhteiskoulun kahdeksannen ja yhdeksännen luokan musiikin valinnaisenryhmät pääsivät esittelemään taitojaan perheenjäsenille, toisille koululaisille ja kaikille muille kiinnostuneille viime torstaina Karkkilasalissa pidetyssä konsertissa, jossa he esiintyivät musiikinopettaja Anna Tallgrenin johdolla.
Teemaksi vanhimmat, eli yhdeksäsluokkalaiset oppilaat olivat valinneet hyvin tärkeän aiheen, yksinäisyyden ja ystävyyden. Konsertin ensimmäisellä puoliskolla kuultiin kahdeksannen luokan ryhmiä ja loppupuolella oli ysien vuoro loistaa parrasvaloissa, jotka olivatkin erityisen hienot, värilamppuineen.
Konsertin juonsivat Wilma Virtanen ja Elsa Vepsäläinen.
– Halusimme valita teemaksi yksinäisyyden ja ystävyyden, koska varsinkin korona-aikaan lapsiakin syrjäytyi.
Konsertissa kuultiin ja nähtiin rohkeaa laulua, taidokasta soittoa ja valovoimaista esiintymistä, pieni jännitys kuului asiaan, mutta lavalla olosta selvästi myös nautiskeltiin. Karkkilan yhteiskoulun nuorten esiintymistä oli ilo seurata – jälleen kerran.