Peltoa ja hakkuuaukeaa paloi sunnuntaina Karkkilassa.
Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos hälytettiin sunnuntai-iltapäivänä 23.4. sammuttamaan maastopaloa Karkkilaan Härkänotkontielle, puolimatkaan Haaviston ja Vihtijärven välille.
Erikoisen tapauksesta tekee se, että palo sai alkunsa viikko sitten poltetun nuotion pohjasta.
– Se on yllättävää kyllä, mutta ihan mahdollista. Riippuu vähän maapohjasta, mutta turvemaassa palo voi kyteä tosi pitkään eikä se tuota savua tai minkäänlaisia ulkoisia merkkejä palosta, kertoo päivystävä palomestari Peik Joutsen.
– Se vaan kytee ja porautuu pikku hiljaa eri suuntiin ja haihduttaa kosteutta ympäriltään.
Joutsen toteaa, että nuotio on voitu hyvinkin sammuttaa täysin asianmukaisesti esimerkiksi vedellä ja tallomalla, mutta palo saattaa siitä huolimatta porautua kuivaan turpeeseen.
– Metsämaa, jossa on turvetta, on pahin tässä suhteessa.
Joutsen muistaa vastaavanlaisen tapauksen viime syksyltä, jolloin eräästä Porkkalan saaresta tuli ilmoitus tulipalosta. Marraskuinen maastopalo hämmästytti.
– Vettä oli satanut monta viikkoa, mutta tuli ilmoitus metrin korkuisista liekeistä. Kun meidän yksikkömme ja rajavartiolaitos pääsivät paikalle, siellä todella paloi ihan täysillä. Puolitoistametrinen turvekerros kallion päällä oli palanut kokonaan pois, hän kertoo.
Pelastuslaitos sammutti sunnuntaina myös Lohjalla Koikyläntiellä maastopaloa, joka sai alkunsa kulotuksesta.
Uudellamaalla on parhaillaan voimassa ruohikkopalovaara. Pelastuslaitokselta muistutetaan ottamaan varoitukset huomioon ja kehotetaan varovaisuuteen.
– Navakka tuuli ja ihan rutikuiva maasto on erittäin vaarallinen yhdistelmä. Kipinästäkin tai tupakantumpista voi lähteä palo, joka leviää vauhdilla tuulen mukana, toteaa Joutsen.