Kansainvälisen biennaalin teosvalinta osui tekstiilitaiteilija Soile Hovilan kuvakudokseen.
Karkkilalaisen tekstiilitaiteilija Soile Hovilan kuvakudos Talven valoa on valittu kansainväliseen tekstiilitaiteen biennaaliin, nimeltään Bien 2023. Näyttelyyn haki peräti 251 taiteilijaa, joista vain 32 valittiin.
Biennaali järjestetään Sloveniassa, Kranjin kaupungissa. Se aukeaa 31. toukokuuta ja loppuu 10. elokuuta. Biennaalin teemana on aurinko.
Hovilan näyttelyyn hyväksytty teos on maisemakuva talvisesta Myllypuistosta ja se on samalla Hovilan ainoa Karkkila-aiheinen teos. Karkkilan talven eksotiikka siis puri myös näyttelyn teoksia valinneihin.

Hakuprosessissaan Hovila perusteli teoksen yhteyttä teemaan kauniisti.
– Nykyään puhtaasta valkoisesta lumesta ja kirkkaasta auringonpaisteesta nauttiminen ovat luksusta eteläisessä Suomessa. Hetki kotikaupunkini joen rannalla oli henkeäsalpaavan kaunis, kun auringon valo suodattui puiden läpi, kosken yllä näkyi pastellinen usva ja lumi hohti kirkkaan valkoisena. Halusin korostaa syvän kokemuksen henkisyyttä kuvaamalla valonsäteet enkelin muotoon.