Karkkilan yhteiskoulun 9. luokan ja lukion 1. ja 2. luokan oppilaat saivat antaa äänensä valtakunnallisessa äänestystapahtumassa.
Yhteiskoulun aulassa oli viime perjantaina äänestyspiste, jossa sai äänestää eduskuntavaaleissa ehdolla olevia. Äänestäjinä olivat Karkkilan yhteiskoulun yhdeksännen luokan ja lukion ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat, joilla ei ikä vielä riitä äänioikeuteen varsinaisissa vaaleissa.
Äänestystilaisuus oli yhtä virallinen kuin varsinaisissakin vaaleissa, äänestyslipukkeen kanssa mentiin äänestyskoppiin, jonka jälkeen lappu tuotiin vaalivirkailijoille leimattavaksi ja sen jälkeen tiputettiin vaaliuurnaan.
Karkkilan yhteiskoulussa ja lukiossa äänestyslistoilla oli yhteensä 226 yhdeksäsluokkalaisen tai lukiolaisen nimeä.

Äänestysaika oli perjantaina 17. maaliskuuta kello 9-11. Kello kymmenen jälkeen äänestäjiä oli ollut jo mukavasti, äänestyspaikalle odotettiin vielä muutamaa luokkaa. Äänestysprosentti oli näissä vaaleissa varmasti mukavan korkealla.
Äänestysvirkailijoina perjantaina vuorossa olleet Nea Wielert ja Oona Saarelainen kertoivat että yhdeksäsluokkalaisista suurin osa oli jo äänestänyt, mutta lukiolaisia vielä puuttui.
– Ainakin yläkoululaisia on vähän jännittänytkin tämä tilanne, he havainnoivat.
Wielert oli jo äänestänyt, mutta Saarelainen ei ollut vielä numeroaan lippuun kirjoittanut.
– Tiedän kyllä ketä aion äänestää.
Wielert oli tehnyt valintansa pitkälti vaalikoneen perusteella.
– Valintaan vaikuttivat vaalikoneen tuloksen lisäksi muun muassa ehdokkaan arvot.
Saarelainen oli vaalikoneiden lisäksi seurannut eduskunnan kyselytunteja ja kuunnellut herkällä korvalla ehdokkaiden ja puolueiden mielipiteitä esimerkiksi nuoriin tai vanhuksiin vaikuttavissa asioissa.
Äänestämään tulleet Nooa Suominen ja Luukas Vendelin katselivat ehdokaslistaa ennen äänestyslipukkeen hakua.
– Tein kaksi vaalikonetta, niistä ei tullut samaa tulosta, mutta yksi ehdokas oli kanssani samaa mieltä noin 98 prosenttisesti, joten hän sai ääneni, Vendelin kertoi.
– Kivalta tuntui äänestää, sai vähän tuntumaa mitä se on sitten kun on täysi-ikäinen ja saa äänestää varsinaisissa vaaleissa.
Paikalla olleet nuoret myönsivät, että politiikka kiinnostaa vaihtelevasti.
– Varsinkin nuoriin liittyvät aiheet kiinnostavat.
Aikovatko nuorten vaaleissa äänestäneet Suominen ja Vendelin, sekä äänestäjinä ja virkailijoina toimineet Wielert, Saarelainen ja Miska Iso-Heinimö äänestää myös äänioikeuden saatuaan?
– Kyllä äänestetään!

Nuorten vaalien järjestelyistä Karkkilassa vastasi Karkkilan lukion opiskelijakunnan hallitus.
– Äänioikeutta vaaleissa käytti 129 nuorta, eli äänestysprosentti oli 57, kertoi Juuli Aholainen opiskelijakunnan hallituksesta ääntenlaskun jälkeen.
– Ääntenlaskenta sujui ihan hyvin. Paikoin se oli haastavaa, sillä äänet olivat jakautuneet hyvin monelle ehdokkaalle, joten laskenta piti suorittaa useasti. Yksittäiset äänet tekivät myös äänestyspöytäkirjan täytöstä aikavievää. Pöytäkirjaan kirjattiin ehdokkaan numero, nimi ja äänimäärä. Onneksi meitä oli monta laskemassa ja yhteistyönä se sujui hyvin.
– Hylättyjä ääniä oli kolme, joista kahdesta puuttui leima ja yhden äänen numerosta emme saaneet selvää. Asiattomia tai muuten hauskoja ääniä ei yllättävästi ollut ollenkaan.
Karkkilan nuorten vaaleissa parhaiten pärjänneet puolueet olivat Perussuomalaiset, Vihreät ja SDP.
– Ehdokkaista eniten ääniä saivat Riikka Purra, 26 hyväksyttyä ääntä, Heli Ahjoniemi, kahdeksan hyväksyttyä ääntä ja Ehsan Hosseinpanahi, kuusi hyväksyttyä ääntä.
Nuorten vaalien valtakunnallisten tulosten julkistus on nähtävillä Yle Areenassa.