Romanilapset kohtaavat Suomessa yhä vahvaa syrjintää, joka on toistuvaa ja sitä tapahtuu niin koulussa kuin vapaa-ajallakin.
Ongelma käy ilmi lapsiasiavaltuutetun tuoreesta selvityksestä, joka perustuu romanilapsille suunnattuun kyselyyn. Kyselyyn vastasi lähes sata Suomen 11–17-vuotiaista romanilapsista. Lapsiasiavaltuutettu kertoo asiasta tiedotteessaan.
– Lasten kertomusten mukaan aikuisilla ei useinkaan ole keinoja tukea lapsia syrjintätilanteissa ja lopettaa syrjintää, kertoo lapsiasiavaltuutetun toimiston erikoistutkija Elina Weckström tiedotteessa.
Koulussa syrjintä ilmenee esimerkiksi ulossulkemisena. Lapset kertoivat myös siitä, että muita lapsia kiellettiin viettämästä aikaa heidän kanssaan.
– Mä tein romaneista sellaisen esitelmän. Ja sitten sen jälkeen ne ei enää ottanut mua jalkapalloon mukaan, selvitykseen osallistunut romanilapsi kertoi tiedotteessa.
Syrjintäkokemukset tekivät lapset surullisiksi ja aiheuttivat huolta ja pelkoa tulevaisuudesta. Toistuvat syrjintäkokemukset heikentävät lasten turvallisuudentunnetta ja mahdollisuutta olla oma itsensä.
– On surullista, että osa näkee minut varkaana, huonona, tyhmänä, eräs romanilapsi kuvasi selvityksessä.
Syrjintäkokemukset myös lannistivat lapsia ja vaikuttivat esimerkiksi opiskelumotivaatioon.
– Minua pelottaa se, miten pääsen opiskelemaan. Sit kun haluan asunnon ja töitä, niin saanko niitä, eräs romanilapsi kuvasi.
Suomen romanilapset ovat selvityksen perusteella ylpeitä taustastaan ja haluaisivat oppia myös romanikieltä. Oman kulttuurin, tapojen ja perinteiden tuntemus vahvistaa lasten identiteettiä ja luo yhteenkuuluvuutta perheen ja suvun kanssa.
Romaniasuun pukeutuminen on monille lapsille kunnia-asia, vaikka sen tiedetään lisäävän ennakkoluuloja pääväestön keskuudessa.
Erityisenä voimavaratekijänä romanilasten hyvinvoinnille voidaan selvityksen mukaan pitää tiivistä perhettä ja sukua. Kavereihin kuuluu monilla lapsilla myös serkkuja ja muita sukulaisia. Erityisesti nuoremmat romanilapset kertoivat avoimuudesta ja läheisyydestään vanhempiinsa.
Lapsiasiavaltuutetun toimisto toteutti selvityksen romanilasten hyvinvoinnista ja oikeuksien toteutumisesta vuonna 2022. Selvitys on osa kansallista lapsistrategiaa, ja se tehtiin yhteistyössä romaniyhteisön kanssa. Selvityksessä haastateltiin 18 romanilasta ja verkkokyselyyn osallistui 93 iältään 11–17-vuotiasta romanilasta.