Poliisi on tehnyt kolme uutta kiinniottoa liittyen epäilyyn järjestyksenvalvojien mahdollisesta epäasiallisesta toiminnasta. Asia koskee Avarn Securityn järjestyksenvalvojien toimintaa.
Asiasta tiedottaa Avarn Security kotisivuillaan, poliisi ei ole vielä kirjoitushetkellä puolen päivän aikaan aiheesta tiedotetta julkaissut.
– Olen syvästi pahoillani ja järkyttynyt tilanteesta. Odotamme nyt lisätietoja poliisilta, ennen kuin voimme kommentoida tilannetta tarkemmin tai ryhtyä jatkotoimenpiteisiin, sanoo tiedotteessa Avarn Securityn toimitusjohtaja Niclas Sacklén.
Avarn Security kertoi ryhtyvänsä heti viime viikolla toimenpiteisiin selvittääkseen kokonaiskuvaa tilanteesta. Käynnissä on sisäinen selvitys. Lisäksi yhtiö teettää ulkopuolisen selvityksen yrityskulttuuristaaan ja toimintatavoistaan, jotta tulevaisuudessa mahdollisiin epäkohtiin pystytään puuttumaan ajoissa. Myös eettisiä ohjeita päivitetään ja henkilöstön vuorovaikutteiseen toimintatapaan liittyvää koulutusta lisätään.
Toimitusjohtaja Sacklén on ollut yhtiön palveluksessa noin vuoden verran. Hän on haastatteluissa ollut erittäin hämmentynyt ja pahoillaan liittyen syntyneisiin epäilyihin. Avarn Securityn järjestyksenvalvojien epäillään käyttäneen väkivaltaa asiakkaita kohtaan pääkaupunkiseudun rautatieasemilla: erityisesti Tikkurilan asemalla.
– Yrityksessämme on kaikkea epäasiallista käytöstä kohtaan nollatoleranssi. On valitettavasti todettava, että emme ole täysin onnistuneet tämän periaatteen jalkauttamisessa. On selvää, että tämän asian muuttaminen ja asiakkaidemme luottamuksen palauttaminen ja henkilöstön työrauhan varmistaminen on nyt tärkeintä, sanoo Sacklén tiedotteessa.