Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

HS: Vauva kuoli kohtuun – äidin mukaan sairaalaan ei päässyt tilan puutteen takia

Espoolaisen äidin vauva ennätti kuolla kohtuun Jorvin sairaalan evättyä häneltä pääsyn synnyttämään sairaalaan, uutisoi Helsingin Sanomat.

Äidin mukaan sairaala ilmoitti yhdeksi syyksi tilan puutteen. Tapaus sattui marraskuun lopussa.

HS:n mukaan kolmatta lastaan odottanut äiti kävi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin sairaalassa Jorvissa aamulla 22. marraskuuta. Synnytys käynnistettiin tällöin ballongilla eli kohtuun asetettavalla pallokatetrilla.

Tämän jälkeen äiti lähetettiin kotiin odottamaan synnytyksen etenemistä. Äiti kertoo HS:lle, että hänellä oli kovia kipuja, eikä hän tuntenut vauvan liikkeitä.

Äidin palattua sairaalaan vauvalta mitattiin sydänkäyrää. Sitä ei äidin mukaan saatu otettua aivan niin pitkään kun suositellaan, mutta sydämen todettiin lyövän, ja äiti lähetettiin uudelleen kotiin.

Puoliltaöin äiti soitti sairaalaan ballongin irrottua, mutta häntä kehotettiin olemaan yhä kotona.

Äiti sanoo HS:lle soittaneensa sairaalaan yhteensä viitisen kertaa. Lehden mukaan vain osa puheluista on kirjattu hänen tietoihinsa.

Aamulla äidin kiirehdittyä sairaalaan vauvan sydänääniä ei enää löydetty. HS:n mukaan kuolema johtui ilmeisesti siitä, ettei kohdussa ollut enää lapsivettä.

Synnytyksen odottaminen kotona ei itsessään ole poikkeuksellista. HS:n synnyttäjiä on lähetetty Husin poliklinikoilta kotiin odottamaan kohdunsuun kypsymistä vuodesta 2010.

Äiti pitää tapahtumia hoitovirheenä. Hän kokee, ettei saanut riittävästi tietoa ballongin riskeistä, eikä hänen avunpyyntöihinsä vastattu ajoissa siksi, että sairaalassa oli kiireistä.

Husin mukaan tapaus selvitetään perinpohjaisesti, mutta sitä ei voi kommentoida suoraan julkisuuteen.

– Vauvan menehtyminen on aina surullinen asia, ja haluamme esittää perheelle syvimmät pahoittelumme, vastaa toimialajohtaja Seppo Heinonen HS:lle sähköpostitse.

Länsiväylä on kertonut useaan otteeseen ruuhkista Jorvissa. Edellisen kerran osastojen ruuhkista uutisoitiin 28. marraskuuta.