Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Pertti Toikka itsenäisyyspäivän juhlassa: "Karkkilalaiset yrittäjät puhaltavat yhteen hiileen ja Karkkilan näkyvyys lisääntyy"

Juhlapuheen Karkkilan kaupungin itsenäisyysjuhlassa pitänyt Vuoden 2021 Karkkilalainen Pertti Toikka kiitti erityisen lämpimästi jäljellä olevia veteraaneja ja lottia – ja toivoi, että heille suotaisiin kaikki mitä he tarvitsevat.

– Karkkilan rooli itsenäisyytemme rakentamisen aikana on ollut suuri, sillä täällä on valmistettu sotilaillemme ammuksia sodan aikana, ja sodan jälkeen tehtaan nokiset miehet ja naiset rakensivat yhteiskuntaa sotakorvauksia maksettaessa ja hoitivat näin sodan jälkeisiä velvoitteita.

Hän muistutti, että itsenäisyys ei ole aivan päivänselvä asia.

– Sen olemme taas viime aikoina huomanneet. Tänä vuonna Karkkilaan on saapunut ukrainalaisia siirtolaisia, samaan tapaan kuin evakkoja vuosikymmeniä sitten. Karkkila on hyvä paikka elää. On hienoa, että voimme auttaa avun tarpeessa olevia ihmisiä.

Juhlapuheessaan Pertti Toikka totesi Karkkilan kehittyneen viime vuosina parempaan suuntaan – myös taloustilanteen suhteen.

– Olemme myös saaneet valtakunnan median huomiota ja turisteja tänne Karkkilaan. Tämä kaikki ei ole mikään pikkujuttu meidän kylälle.

– Karkkilan pienuus ei ole mielestäni ollenkaan negatiivinen asia! Täällä on palveluja ja palvelevia yrityksiä myös työaikojen ulkopuolella – ja yleensä auttava käsi löytyy oli vuorokauden aika tai päivä mikä tahansa.

Toikka iloitsi myös yritysten määrän reippaasta kasvusta.

Karkkilan pienuus ei ole ollenkaan negatiivinen asia!

Pertti Toikka

– Meillä on myös toimiva hotelli, on uusia ravintoloita, elokuvateatteri ja uusia liikkeitä ja myymälöistä.

– Olemme myös saaneet nähdä erilaisia tapahtumia ympäri Karkkilaa niin perinteisen Beach Partyn kuin uuden Ruukkirockin muodossa. On Kukulele-tapahtuma, elokuvajuhla, messuja, Rautapäivät, kaupunkijuna ja paljon muuta. Jopa missit ovat ihastuneet Karkkilaan, Toikka listasi esimerkkejä.

– Moni on minulle kommentoinut, että meidän karkkilalaisten pitäisi nostaa Högforsin ruukin käsite ihmisten parempaan tietoisuuteen. Olen tästä aivan samaa mieltä!

– Karkkilalaiset yrittäjät puhaltavat yhteen hiileen ja Karkkilan näkyvyys lisääntyy, Pertti Toikka tiivisti kehitystä.

Karkkilan kirkko täyttyi aamulla mukavasti itsenäisyyspäivän jumalanpalvelukseen. Kirkkoherra Hannu Bogdanoffin mukaan enemmän väkeä kirkossa on viime vuosina ollut vain Suomen täyttäessä sata vuotta.

Tällöin Karkkilan seurakunnalla oli vielä oma seurakuntatalo itsenäisyyspäivänkin kirkkokahveja varten.

Nyt seurakuntatalona palvelee vuokratiloissa Kauppatorin toisella laidalla Pohjanpirtti, joka oli niin tupaten täynnä itsenäisyyspäivän juhlakahvituksessa, että osa seurasi ohjelmaa pikkusalin puolella.

Mukana oli myös joukko partiolaisia, jotka olivat hetkeä aikaisemmin antaneet kirkossa juhlallisesti partiolupauksen.

Jumalanpalveluksen ja kirkkokahvien välissä järjestettiin perinteinen juhlallinen seppeleenlasku Sankarimuistomerkillä.

Seurakunnan kahvitilaisuuden ohjelmaan Pohjanpirtillä yleisön viritti kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Anna Tallgren Nocturne-esityksellään.

Karkkilan Reserviläisten puheenjohtaja Tuomo Korpela luovutti Reserviläisliiton hopeisen ansiomitalin huomionosoituksesta varsin yllättyneelle Hannu Bogdanoffille.

Kanttori Anne Rahko-Leinon johtamat Huru-Ukot kuljettivat kuulijat Jukka Kuoppamäen sinivalkoisiin tunnelmiin viiden laulun verran.

Kaupungin järjestämässä juhlassa Karkkilasalissa valtuuston puheenjohtaja Anna Tallgren iloitsi kun Karkkila elää ja hengittää nyt voimallisesti.

– Palkeet puhkuvat uutta happea ja virtaa niin työpaikoille kuin matkailuun. On hienoa olla osa tätä kaupunkia ja on mahtavaa kertoa Karkkilasta ja tästä kaikesta hienosta mitä täällä tapahtuu ihmisille ympäri Suomea.

Samalla hän totesi, että tuntuu hätkähdyttävältä nähdä maailman taantuvan ja jopa saavutettujen parannusten kuten demokratian tai ihmisoikeuksien olevan uhattuna jo aivan lähialueillamme Euroopassa.

Kaupungin itsenäisyysjuhlassa esiintyivät Karkkilan Soittokunta Risto Kaislan johdolla sekä Tanssiopisto Vinha ja Karkkilan Musiikkikoulu.