Nämä huijaustavat rehottavat nyt Suomessa – Petostehtailijoiden taskuihin valui alkuvuodesta lähes 11 miljoonaa euroa

Pankit ovat onnistuneet kuluvan vuoden ensimmäisellä puoliskolla estämään huijauksia 6,7 miljoonan euron edestä. Asiasta kertoo Finanssiala ry tiedotteessaan.

Suomalaiset ovat menettäneet huijareille samana aikana 10,8 miljoonaa euroa. Yhteensä pankkien tietoon tuli huijauksia 1 841 tapauksen verran. Huijauksista lähes puolet oli valepoliisi- ja tietojenkalasteluhuijauksia.

Suurimmat rahalliset tappiot tulivat dokumentti- ja rakkaushuijauksista: petollisten lempijöiden käsiin päätyi peräti 3,8 miljoonaa euroa.

– Lukumääräisesti eniten oli valepoliisihuijauksia ja erilaisia tietojenkalasteluja: niitä oli lähes puolet, sanoo Finanssiala ry:n petos- ja rikostorjunnasta vastaava johtaja Niko Saxholm tiedotteessa.

Dokumenttihuijauksella tarkoitetaan perinteisen nigerialaiskirjeen tyyppistä huijaustapaa, jossa uhrille lähetetään esimerkiksi sähköpostilla ilmoitus vaikkapa suuresta perinnöstä tai rahakkaasta voitosta.

Kalasteluviesteissä taas rikolliset esiintyvät vaikkapa pankkina tai viranomaisena ja yrittävät saada uhrin pankkitunnukset haltuunsa.

Poliisille tehtiin viime vuonna huijauksista yhteensä 2 500 rikosilmoitusta. Pankkien vuoden 2022 puolivälin luvut enteilevät vilkasta huijausvuotta.

Huijarit muuttavat myös nopeasti toimintatapojaan sitä mukaa, kun pankit tai viranomaiset tekevät huijauskeinoja tuottamattomiksi.

Etusivulla nyt

Luetuimmat