Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Karkkilan Tienoon kolumni: Oikein todella hyvää ja kivaa päivän jatkoa!

Ärsyyntynyt lukija otti toimitukseen yhteyttä kun jossain kauppaketjussa oli keksitty jokin aika sitten, että kassahenkilö sanoo joka ikiselle asiakkaalle ”hyvää päivänjatkoa”.

Oppi oli mennyt perille. Siitä oli tullut siinä ketjussa kuulemma hokema, joka yleensä lausutaan sananmukaisesti liukuhihnatyönä vailla sen kummempia tunteita tai katsekontakteja.

Jos asiakas sanoo ”kiitos samoin” niin se vissiin niukin naukin tavoittaa kassalla työskentelevän henkilön, jonka on kai yritettävä rivakasti hoitaa liukuhihnallaan seuraava asiakas.

Ykkösrintamassa työskentelevä kassatoimihenkilö on olennainen osa esimerkiksi juuri päivittäistavarakaupan brändiä. Hymy ja hyvä palvelu ovat edelleen lyömätön yhdistelmä hommassa kuin hommassa!

Ilmeisen hyödylliseksi ja tehokkaaksi luokiteltu ”hyvää päivänjatkoa” on siirtynyt useisiin päivittäistavaraketjuihin näillä leveysasteilla – vai tekivätkö ketjut tällaisen linjauksen yhdessä. Tuskin.

Asiakkaidenkin on ollut pakko muuttaa tapojaan kassahinnan äärellä. Se perinteinen asiakkaan lausuma ”kiittihei” ei taida enää tavoittaa ketään.

Sotaa käyvässä Euroopassa on kuitenkin turha marmattaa tällaisista pikkuasioista. Vai onko sittenkään?

Eräässä ketjussa puolestaan joka ikinen myymälän puolella hyllyttämässä työskentelevä tuntuu sanovan joka ikiselle kohtaamalleen asiakkaalle ”heippa”.

Virkistävää – tai sitten ei. Tuntuu siltä, että vanhempi asiakaskunta ei välttämättä ole syvimmiltään heippa-väkeä. Eivät kuitenkaan murahtele vastaan.

Sotaa käyvässä Euroopassa on kuitenkin turha marmattaa tällaisista pikkuasioista. Vai onko sittenkään?

Voimme ainakin iloita siitä, että asiakassuhteiden kiinteyttämiseksi kaupan alalla pyritään keksimään kaikenlaista koukuttavaa ja sitovaa.

Kaikki toki maksaa ja laskun maksaa ostava asiakas. Jos ei maksa niin bisnes näivettyy ja lopulta tyrehtyy.

Mielikuvien rakentamisesta saa elantonsa valtava määrä suomalaisiakin. Ruskeiden voimapaperipussien aika ei taida enää koskaan palata.

Hieman himmeämpien värien aikaan ollaan kuitenkin siirtymässä, sillä nyt kaikkien pakkausten olisi hyvä olla mahdollisuuksien mukaan kierrätetystä materiaalista ainakin osin valmistettuja. Ääntä siitä pidetäänkin.

Ytimessä on kuitenkin yleensä se, että asiakas saa mahdollisimman laadukasta ja mahdollisimman halvalla – ja palaa uudelleen ostoksille.

Takana on aika, jolloin hypermarkettiin tuli eurolavalla hammastahnoja. Kelmuun käärityn noin kuution kokoisen vahvan pahvipakkauksen sisällä oli värikkäissäkin pienemmissä brändilaatikoissa hammastahnaputkilolaatikoita.

Sellaisen pienemmän laatikon sisällä oli sitten erä jälleen pienempiä laatikoita, joiden sisällä oli pikkuruisiin laatikoihin sujautettuna niitä varsinaisia myyntituotteita eli hammastahnaputkiloita.

Tällainen noin viiteen kertaan kääriminenkin on logistiikan kehittyessä jättänyt monta kättä ja mieltä vaille puuduttavaa puuhaa. Hyvä.

Aikaa jää siis aikaisempaa enemmän myös henkilökohtaiseen asiakassuhteiden vaalimiseen.

Oikein todella hyvää ja kivaa päivän jatkoa.