Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Miksi bussi ei enää kulje? – "En ole urallani kokenut tällaista työvoimapulaa"

Liikenne: Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä ja useamman bussiyhtiön takaa löytyvä Lauri Helke näkevät alan taantumalle monia syitä.

Elettiin tiistaita, kun kolmen bussiyhtiön taustalta nykyisin löytyvä Lauri Helke törmäsi jälleen kerran valitettavaan tilanteeseen. Lempäälän ja Tampereen välillä kulkevalle linjalle 50 oli ilmaantunut keskiviikoksi sen verran paljon peruutuksia kuljettajien suhteen, että Helken piti lähteä keskiviikkoaamuna ajamaan itse koululaisliikennettä.

Tilanne ei ollut tämän vuoden osalta ainutkertainen. Muutama viikko sitten Tampereelta Lempäälään matkalla ollut viikonlopun myöhäisillan vuoro eteni muutaman sadan metrin matkan Tampereen Keskustorilta kaupungin linja-autoasemalle. Siellä piti olla kuljettajan vaihto, mutta kuljettajaa ei työvuoroon ollut. Matkustajat joutuivat tilaamaan taksikyydin kotiin.

– En ole urallani kokenut tällaista työvoimapulaa. Toki linja-autonkuljettajista on voinut olla jonkinlaista niukkuutta ennenkin, mutta viimeistään ylitöillä on pystynyt avoimet työvuorot täyttämään. Nyt ei pysty. Peruutukset ovat jokapäiväisiä, kommentoi OnniBusin, Satakunnan Liikenteen ja Pirkanmaan Tilausliikenteen taustalta nykyisin löytyvä Helke.

– Suomessa väestö ikääntyy ja huoltosuhde heikkenee. Nyt se konkretisoituu.

Linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä tunnistaa asian. Yksi vaikutus on se, että pienemmät paikkakunnat ovat jäämässä hiljalleen enemmän ja vähemmän joukkoliikenteestä katveeseen.

– Näin se on. Elämme koronan jälkeistä aikaa ja polttoaineen hinta on korkea. Vaikuttaa myös siltä, että mitään merkittävää maalle muuttoa ei ole tapahtumassa.

Lauri Helke sanoo, että korona-aika koetteli alaa kovalla kädellä, ja sen vaikutukset tuntuvat yhä rajusti. Moni saattoi hieraista silmiään kesällä, kun Helke oli mukana videolla, jossa etsittiin työvoimaa linja-autoalalle. Puhutaan poikkeuksellisesti sellaisesta alasta, jolle kysyntää on koko ajan, tarjontaa taas ei.

– Alalla on ollut ennen koronaakin työvoimapulaa. Korona-aikaan, kun tarjontaa supistettiin ja erityisesti kauko- ja tilausajoliikenne ajettiin alas, irtisanottiin ja lomautettiin suuri määrä kuljettajia.

Koronarajoitusten supistuminen ei antanut armoa.

– Nyt kun korona helpottaa on työmarkkinoilla paljon vähemmän kuljettajia kuin olisi tarve, Helke sanoo.

Myönteisiä seikkojakin on toki nähtävissä.

– Jos ajatellaan Helsingin seutuliikenteen toiminta-aluetta, sinne on tulossa 200 000 uutta matkustajaa. Muuten kehitys on ollut todella valitettavaa. Koulukuljetukset turvataan joka tapauksessa, ja kunnat ovat onneksi olleet aktiivisia kehittämään omaa joukkoliikennettään. Toisessa ääripäässä ovat isot kaupungit, jotka käyttävät isoja määrärahoja joukkoliikenteeseen, mutta sitten niiltä puuttuu kuitenkin heikentyvän kysynnän joukkoliikennepolitiikka, Mäkilä pohtii.

– OnniBusillahan on ollut matkustuskysynnän puolesta loistava kesä. Ongelmana on vaan erittäin akuutti kuljettajapula, jatkaa Lauri Helke.

Seuraavaksi Mika Mäkilä odottaa valtiollisia ja kuntatasonkin päätöksiä. Eduskuntavaalit odottavat ensi keväänä ja Mäkilä lupaa, että Linja-autoliitto pitää näitä asioita silloin ja siihen asti näkyvästi esillä.

– Valtion budjetti on ollut tosi tiukka, mutta käytössä on kuitenkin ollut 300 miljoonaa euroa ja kaupungit ovat laittaneet rahaa myöskin sekaan. Siitäkään huolimatta ei ole näkymää siitä, miltä kahden vuoden päästä joukkoliikenteen rahoitus näyttää Suomessa, hän kritisoi.

Mäkilän mukaan tulevaisuudenuskon kaveriksi tarvitaan myös tavoitteellisuutta ja tavoitteiden asettamista.

– Tarvittaisiin positiivista virettä, mutta kuitenkin realismia sen suhteen, mitä kannattaa tavoitella. Katseet kohdistuvat julkisen sektorin suuntaan. Millaista palvelutarjontaa halutaan, ja minkälaista liikennekattavuutta tavoitellaan? Nämä pitää määritellä mahdollisimman selkeästi, hän tähdentää.