Koulut alkavat  – Karkkilassa 89 uutta ekaluokkalaista

Koululaisten kesäloma päättyy huomenna 11. elokuuta, kun uusi lukuvuosi polkaistaan käyntiin.

On siis aika teroittaa kynät, pakata reppu ja suunnata askeleet kohti koulun pihaa.

Uusia ekaluokkalaisia aloittaa torstaina Karkkilassa yhteensä 89.

– Heistä 58 aloittaa Nyhkälässä, 18 Haukkamäessä ja 13 Tuorilassa, kertoo sivistysjohtaja Arto Jormalainen.

Kouluvuosi käynnistyy rauhallisesti ensimmäisten koulupäivien ollen tavallista lyhyempiä.

Maanantaina 15. elokuuta aloitetaan opiskelu kuitenkin normaalin lukujärjestyksen mukaisesti.

Nyhkälässä koulua on torstaina 11.8. ja perjantaina 12.8. 1.–3. luokkalaisilla kello 8.30–11.30 ja 4.–6. luokkalaisilla kello 9.20–12.20.

Haukkamäessä kaikilla on koulua sekä torstaina että perjantaina kello 9–12.

Tuorilassa puolestaan kaikilla on torstaina koulua kello 9–12 ja perjantaina 1.–2. luokkalaisilla kello 9–12 sekä 3.–6. luokkalaisilla kello 10–13.

Tällä hetkellä alakouluissa on yhteensä 602 oppilasta, yläkouluissa 357 sekä lukiossa 182 opiskelijaa.

Koulukuljetuksien reitit pysyvät Jormalaisen mukaan pääsääntöisesti samoina kuin ennenkin, mutta mahdolliset muutokset ja lisäykset tulevat lähinnä kouluun tulevien uusien oppilaiden takia.

Karkkilassa annetaan opetusta lähtökohtaisesti suomeksi, mutta kouluissa on oppilaita ainakin kahdeksasta eri kielitaustasta.

Ukrainan sota toi keväällä sotaa pakenevia ukrainalaisia Karkkilaan, jonka seurauksena sekä ala- että yläkouluun tuli pieni ryhmä ukrainalaisia oppilaita. Nyt syksyllä ryhmät täydentyvät muutamalla lisäoppilaalla.

Kesälomien alkaessa avoinna olleet opettajien virat oli saatu täytettyä, mutta kesän aikana muutama opettaja on siirtynyt töihin muualle.

– Joihinkin virkoihin on ollut haasteellista saada päteviä opettajia, Jormalainen toteaa.

Tällä hetkellä avoinna oleviin virkoihin rekrytoidaan työntekijöitä.

Kesän aikana kouluja on huollettu ja remontit on pääsääntöisesti saatu oppilaiden paluuta varten valmiiksi.

Koulujen työ- ja loma-ajat lukuvuonna 2022–2023 Karkkilassa

Syyslukukausi to 11.8.– to 22.12.2022 (90 työpäivää)

Syysloma viikolla 42, ma-pe 17.–21.10.2022

Joululoma pe 23.12.2022–su 8.1.2023

Vapaapäivät:

ti 6.12.2022 Itsenäisyyspäivä

Kevätlukukausi ma 9.1.–la 3.6.2023 (97 työpäivää)

Talviloma viikolla 8, ma–pe 20.–24.2.2023

Pääsiäisloma pe–ma 7.–10.4.2023

Vapaapäivät:

ma 1.5.2023 Vappu

to 18.5.2023 Helatorstai

Koulut voivat halutessaan pitää yhden lauantaityöpäivän, jolla korvataan to 22.12.2022 tai Helatorstain jälkeinen perjantai 19.5.2023.

Päivä ilmoitetaan lukuvuosisuunnitelmassa.

Etusivulla nyt

Luetuimmat