Puutarhat ympäri maata avaavat sunnuntaina porttinsa ja tarjoavat mahdollisuuden tutustua tyyliltään ja istutuksiltaan vaihteleviin kohteisiin.
Avoimet puutarhat -teemapäivä on valtakunnallinen tapahtuma, johon osallistuu lähes 500 puutarhaa ympäri maata. Vihdistä on tänä vuonna mukana viisi puutarhaa ja Karkkilasta yksi puutarha.
Käyntikohteita ovat niin kotipuutarhat kuin yleisökohteet ja kauppapuutarhat, joihin tutustuminen on tapahtumapäivänä maksutonta.
Tapahtuma on järjestetty vuodesta 2012 alkaen ja houkuttelee vuosittain noin 50 000 kasveista kiinnostunutta tutustumaan mitä moninaisimpiin puutarhakohteisiin.
Yksi Vihdissä mukana olevista puutarhoista on nummelalaisen Marjatta Doukaksen rivitalopuutarha. Kooltaan 4 x 14 metriä olevalla pihalla kukoistaa tällä hetkellä yli 100 kasvia.
Doukas kertoo, että hänen muuttaessaan asuntoon vuonna 2016 puutarhassa kasvoi ainoastaan pitkää heinää, kaksi tuijaa ja norjanangervoaidat.
Se ilahduttaa, kun on kaunista.
Marjatta Doukas
– Muokkasin ensin pihan reunat. Joka vuosi puutarhaan on tullut vähän lisää, hän kertoo.
Kuluva kesä tosin on mennyt viime talven jälkiä paikkaillessa, sillä pakkasten saapuminen ennen lunta aiheutti vahinkoa osalle kasveista. Nyt puutarhassa kuitenkin kukoistaa ruusuja, kärhöjä ja perennoja sekä koriste- ja marjaomenapuut ja muun muassa ruusumanteli. Doukaksen omiin suosikkeihin lukeutuvat erityisesti ruusut ja koristeomenapuut.
– Tykkään englantilaistyylisestä puutarhasta, jossa on runsautta, hän kuvailee.
Runsaus istuu myös pienempään puutarhaan.
– Kun ottaa pienikokoisia kasveja, jotka eivät leviä mahdottomasti, vinkkaa Doukas.
Hän kannustaa tuomaan puutarhaan myös väriä erilaisilla värikkäillä kasveilla ja tekemään alussa perustukset hyvin, jolloin pääsee helpommalla myöhemmin. Doukasta itseään viehättää puutarhanhoidossa sen mukanaan tuoma kauneus.
– Se ilahduttaa, kun on kaunista.
Karkkilassa tutustumaan pääsee Laila Reikon puutarhaan, joka on mukana teemapäivässä kolmatta kertaa. Reikon puutarha sijaitsee mäntykankaalla ja tarjoaa kävijöille lajien runsautta.
– Olen kerännyt monilajista puutarhaa, hän kertoo.
– On täällä joitain erikoisuuksiakin, kuten peruukkipensas ja höyhenpensas. Peruukkipensas kukkii nyt.
Reikko aloitti puutarhansa rakentamisen vuonna 1994 ja kertoo halunneensa säilyttää tontillaan puita ja alkuperäistä luontoa, minkä lisäksi puutarhassa kukoistaa paljon muun muassa erilaisia kukkivia puita, pioneja ja kurjenpolvia. Korkeuserot ovatkin tuoneet puutarhaan vaivihkaa kerroksellisuutta.
Reikon omia suosikkeja ovat kurjenpolvet, joita puutarhasta löytyy parikymmentä eri lajia.
– Se on herkkä, pieni ja kaunis kukka, hän kuvailee.