Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

Pullavaunussa on vanhan ajan tunnelmaa – Karkkilan Tehdasnäyttämön uusi kahvilarakennus näyttää junanvaunulta

Karkkilan Työväen Näyttämö rakentaa Tehdasnäyttämön yhteyteen lipunmyynti- ja kahviorakennusta, jonka pinta-ala on 24 neliötä. Rakennus palvelee teatteritoimintaa ja muita Tehdasnäyttämön tapahtumia.

”Pullavaunu”, joksi sitä näyttämöläisten keskuudessa jo kutsutaan, on vanhan junanvaunun näköinen.

– Ideana oli alun perin, että saisimme tänne vanhan junanvaunun. Teimme kyselyjä, mutta sellaista ei ollut saatavilla, VR:llä olisi ollut nykyaikaisia, mutta ne olisivat olleet tähän tarkoitukseen liian isoja ja korkeita, kertoo hanketta vetävä Kari Mäkilä Karkkilan Työväen Näyttämöltä.

Koska valmista vaunua ei ollut saatavilla, se päätettiin suunnitella itse.

Suvi Koivuharju suunnitteli ja piirsi vanhan junanvaunun näköisen rakennuksen, jota on nyt rakennettu juhannuksesta asti. Kesäkuun alussa valettiin pohja.

Vaunun päätyyn tulee lipunmyyntiluukku ja katsomon suuntaan kahvilaluukku. Vaunu sai viime viikolla päälleen tiilenpunaisen maalin, joten se sopii hyvin ympäröiviin tiilirakennuksiin, rakennuksen kulmat saivat punamullan värin, jolloin värit ovat samat kuin Tehdasnäyttämön lavan takana olevassa korkeassa piipussa. Huopakatto on tumman harmaa.

Pullavaunu on noussut talkoovoimin nopeasti ja sen on tarkoitus olla käyttökunnossa ensi keskiviikkona, 13. heinäkuuta, kun Tehdasnäyttämöllä on Onnen maa -tangomusikaalin ensi-ilta.

– Pientä hienosäätöä tehdään ehkä vielä senkin jälkeen, mutta käyttöön se saadaan ensi-iltaan mennessä.

Talkoolaisia on löytynyt mukavasti pullavaununkin tekoon.

– Ihan samanlaista ryntäystä ei ollut kuin viime vuonna, mutta muutamia ahkeria tekijöitä on ollut.

Erityisen kiitoksen Mäkilä antaa Tehdasnäyttämön urakoitsijalle MK Tammelle.

– Urakoitsija on ollut mukana talkoissa, muun muassa huopakattoa kiinnittämässä.

Vaunuun tulee sähköt, mutta ei vettä; lähin vesipiste on kuitenkin lähes vieressä äänikopin kulmalla, joten kahvivesiä ei tarvitse kantaa kaukaa.

– Kahvilan eteen tulee yleisölle penkkejä ja pystypöytiä.

Hankkeen kustannusarvio on 16 534 euroa ja Ykkösakseli on myöntänyt sitä varten tukea noin puolet summasta, 8 567 euroa.

– Näyttämön taloustilanne on viime kesän jäljiltä ihan hyvä, mutta ilman Ykkösakselia täällä ei oltaisi, Mäkilä muistuttaa.

Ykkösakselin tuella on valmistunut Pullavaunun lisäksi itse Tehdasnäyttämö ja myös esimerkiksi valvontakameroihin ja uusiin ääntentoistolaitteisiin on saatu sieltä tukea.

– Moni kylä on elävöitynyt Ykkösakselin tuella.

Ykkösakseli saa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta hanketukiin rahoitusta yhteensä 1,7 miljoonaa euroa vuosina 2021 ja 2022. Rahoituksesta 42 prosenttia tulee EU:sta, 38 prosenttia Suomen valtiolta ja 20 prosenttia toiminta-alueen kunnilta, joita Ykkösakselilla ovat Karkkila, Lohja, Salo ja Vihti. Ykkösakseli kannustaa asukkaita yhteistyössä kehittämään aluettaan.