Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Luomukaista on toiminut Ala-Emalissa pian vuoden – "Välillä tulee sellainen olo, että olenko edes töissä"

Luonnonkosmetiikkaa myyvä yritys sai alkunsa lähes sattumalta.

Kenelle luonnonkosmetiikka oikein sopii?

No ihan kaikille, jos Anna-Mari Heiskaselta kysytään.

Luomukaista on yhden naisen pyörittämä luonnonkosmetiikkayritys, joka toimii Ala-Emalissa samoissa tiloissa Vintamon kanssa.

Kosmetiikan lisäksi valikoimasta löytyy esimerkiksi ekologisia puhdistusaineita ja teräksisiä juomapulloja.

– Kaikkea luonnonmukaiseen elämään liittyvää juttua, Luomukaistaa pyörittävä Anna-Mari Heiskanen täydentää.

Heiskanen on itse ollut viimeiset 20 vuotta kiinnostunut luonnonkosmetiikasta.

– Ollessani parikymppinen asuimme pääkaupunkiseudulle ja silloin alkoi ilmestyä ensimmäisiä juttuja.

Kuten moni muukin asia, luonnonkosmetiikka on vuosikymmenten aikana kehittynyt huomattavasti ja nykypäivänä valikoimaa on jo yltäkylläisesti.

Kolme vuotta sitten Heiskanen muutti puolisonsa kanssa pääkaupunkiseudulta takaisin Karkkilaan, josta molemmat ovat kotoisin.

– Halusin tarjota tänne jotain sen tyyppistä, jota käyttäisin itsekin, Heiskanen kertoo.

Luomukaista sai lopulta alkunsa jopa hieman vahingossa koronakeväänä 2020. Heiskanen pisti yritykselle Facebook-sivut pystyyn, kun aikaisemmin toimina oli keskittynyt lähinnä tuttavien ja kavereiden keskuuteen.

– Muut työni muuttuivat niin erilaisiksi, että oli aikaa miettiä ja toteuttaa muita juttuja, Heiskanen muistelee.

Hän päätti alkaa etsimään yritykselleen liiketilaa, jota samaan aikaan etsi sattumalta myös Vintamo. Yhteiset tilat löytyivät Ala-Emalista melko nopeasti.

– Oli jopa hassua, että toiminta lähti lähes heti käyntiin.

Nyt Luomukaista on toiminut Ala-Emalissa jo lähes vuoden. Asiakkaita on löytänyt hyvin paikalle, mutta edelleen moni paikallinenkin yllättyy huomatessaan, että Karkkilassa toimii luonnonkosmetiikkaan keskittynyt yritys.

– He ihmettelevät, että ai täällä on tällainen, Heiskanen nauraa.

Toiminta on vuoden aikana ehtinyt laajentua lähtötilanteesta. Aluksi Heiskasella oli vain yksi pieni pöytä tuotteilleen, mutta nyt tilaa löytyy jo kahden suuren hyllyn verran.

– Jotkut viime kesänä käyneistä ovat tulleet myöhemmin uudelleen ja sanoneet että oho, nyt täällä on paljon enemmän tuotteita.

Suurin osa myytävistä tuotteista on ollut Heiskaselle jo ennestään tuttuja, mutta asiakkaiden pyynnöstä on otettu myös sellaisia tuotteita myyntiin, joita Heiskanen ei ole aiemmin tuntenut.

Toiminta on laajentunut myös nettikaupalla, jonka senkin Heiskanen sai hauskan yhteensattuman kautta.

– Tuttuni tarjosi jo olemassa olevaa nettikauppaa, jota oli myymässä pois.

Viime aikoina aikaa onkin kulunut nettikaupan pyörittämisen opetteluun. Se toimii vielä edellisen omistajan osoitteella, mutta aikeissa on vaihtaa se.

Nettikaupasta voi tilata tuotteita kotiin tai tulla hakemaan ne myymälästä, jolloin säästyy postimaksuilta.

Tulevaisuudessa Heiskanen haaveilee voivansa laajentaa valikoimaa entisestään ja viedä toimintaa ekoputiikin tyyliseen suuntaan. Hänestä on helppo tehdä töitä sellaisten asioiden parissa, joista nauttii.

– Välillä tulee sellainen olo, että olenko edes töissä.

Luomukaista on auki Vintamon yhteydessä torstaisin ja perjantaisin klo 12-18 ja lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16 osoitteessa Valurinkatu 2 C, Karkkila. Verkkokauppa: 4organic.fi