Karkkilan leikkikenttäkierrokset tulevat taas – mukaan voi tulla myös vapaaehtoiseksi

MLL:n paikallisyhdistys kutsuu Karkkilan leikkikentille kesämaanantaisin.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton Karkkilan yhdistys järjestää leikkikenttäkierroksia aina kesämaanantaisin klo 10-12. Yhdistyksen hallituksen jäsenet Geea Suni, Liisa-Lotta Ylinen ja Tuulia Nyman ovat olleet mukana järjestämässä kierroksia jo usean vuoden ajan.

Kierros suuntautuu joka viikko eri leikkipuistoon, jotta kaikilla on sijainnista riippumatta mahdollisuus tulla paikalle. Ilmoittautumista ei tarvita vaan mukaan on kukin tervetullut omien aikataulujen mukaisesti. Leikkikenttäkierros onkin haluttu pitää kaikille avoimena ja matalan kynnyksen tapahtumana – kuten MLL:n muukin toiminta.

– Karkkilassa on 12 leikkipuistoa, Suni, Ylinen ja Nyman kertovat.

Kierrokset ovat jatkumoa talvisin pidettävälle perhekahvilalle, joka tosin on korona-aikaan ollut tauolla. Kesäisin toimintaa on haluttu tuoda sisätiloista ulos.

Leikkikenttäkierrokset kaipaisivat uusia kävijöitä ja Suni, Ylinen sekä Nyman toivottavat kaikki matalalla kynnyksellä mukaan toimintaan. Mukaan voi tulla minkä ikäisen lapsen kanssa tahansa, oli kyseessä sitten vaunuissa oleva vauva tai koululainen. Myös odottavat äidit ovat tervetulleita tutustumaan etukäteen muihin äiteihin.

– Suurimmalle osalle tärkeintä leikkikenttäkierroksissa on aikuisten välinen keskustelu.

Parasta kaikkien kolmen mielestä kierroksilla on ollut uusiin ihmisiin tutustuminen ja ystävien saaminen. Samalla lapset ovat saaneet uusia tuttuja itselleen.

Myös vapaaehtoistyö on hyvä keino tutustua uusiin ihmisiin ja muihin samassa elämäntilanteessa oleviin.

– En aluksi tuntenut täältä ketään, mutta MLL:n toiminnassa olen saanut kaikki ystäväni, Suni kertoo.

MLL:n vapaaehtoisena lähes kaikki on mahdollista riippuen siitä, mitä vapaaehtoinen itse on kiinnostunut järjestämään. Ohjelmaa voi järjestää lasten lisäksi myös suoraan aikuisia varten; tästä esimerkkinä on aikaisemmin järjestetty Pyhäjärven ympäri -lenkki. Mukaan voi siis tulla myös sillä periaatteella, että kaipaa itselleen jotain mielekästä toimintaa.

Vapaaehtoistoiminta sopii myös esimerkiksi liikunta-alan opiskelupaikasta haaveileville, sillä lasten ohjaamisesta saa hyödyllistä työkokemusta. Halutessaan vapaaehtoistyöstä saa työtodistuksen itselleen.

Kierrokset 2022

Leikkimään

13.6. Miilutie, Helapolku 8 / Toivike

20.6. Tonttumäki, Mäkitie 4 / Ahmoo

27.6. Linnunuitonkatu 1 / Polari

4.7. Tiilitehdas, Korvenkatu 20 / Kannas

11.7. Elonpuisto, Einarintie 4 / Tuorila

18.7. Lemmoinpolku 2 / Haapala

25.7. Eskolan puisto, Kantoniitynkatu 12 / Vattola

1.8. Pikitie 7 / Toivike

8.8. Leijonanpuisto, Meijerinkatu 23 / Korpi

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat