Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Uutisten viikon lukupaketissa asiaa somesta ja tulevaisuuden toimittajasta

IL: Helsingistä Tukholmaan voi päästä jo muutaman vuoden sisällä junalla – "Juna yhdistäisi koko Pohjoiskalotin alueen"

On mahdollista, että Helsingistä pääsee junalla Tukholmaan jo lähivuosien aikana. Asiasta kertoo Iltalehti verkkosivuillaan. Lehden mukaan joulukuussa 2024 on tarkoitus päästä matkustamaan Suomen ja Ruotsin välillä matkustajajunalla. Samalla avautuisi myös yhteys Norjan Narvikiin asti.

– Infrahankkeet ovat aina hitaita. Vaikka itse rata onkin jo valmiina, ja maiden eri rataleveydetkin saadaan hoidettua jo nyt, on silti osittain kyse tekniikasta. Uutta yhteyttä varten rataosuus Kemin ja Haaparannan välillä on sähköistettävä, kertoo Haaparannan kaupungin hallintopäällikkö Göran Wigren.

– Juna yhdistäisi koko Pohjoiskalotin alueen: Norjan, Ruotsin ja Suomen. Tavaraliikenne pääsisi kulkemaan sujuvasti Narvikista Suomen puolelle. Näinä aikoina on lisäksi tärkeää muistaa Pohjoismaiden välinen puolustusyhteistyö, Wigren jatkaa.

Tornion kaupungin kehitysjohtajan Sampo Kangastalon mukaan yksi asiaa edistänyt tekijä oli se, kun rataosuus päätettiin sisällyttää osaksi Euroopan laajuista TEN-T-ydinverkkokäytävää.

– Tämä tarkoittaa, että rataosuus nähtiin merkittävänä. Päätöksellä on myös symbolista arvoa.