Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Opiskelijoiden asumistukiuudistus kasvatti tukimenoja yli kaksi kertaa enemmän kuin etukäteen arvioitiin

Opiskelijoiden siirto opintotuen asumislisältä yleisen asumistuen piiriin vuoden 2017 opintotukiuudistuksessa osoittautui kalliimmaksi, kuin valmisteluvaiheessa oli arvioitu. Asumistukiuudistus kasvatti tukimenoja yli kaksi kertaa enemmän kuin etukäteen arvioitiin, kertoo VTV Valtiontalouden tarkastusvirasto tiedotteessa.

Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) selvitti, onko opintotukijärjestelmään 2010-luvulla tehdyillä uudistuksilla saavutettu tavoiteltuja asioita. Opiskelijoille maksetaan vuosittain opintotukea ja yleistä asumistukea yli miljardilla eurolla.

Asumistukiuudistuksen valmistelussa arvioitiin, että valtiolle opiskelijoiden asumistuesta koituvat menot kasvaisivat 54 miljoonalla eurolla. Vuonna 2018 menolisäys oli kuitenkin vähintään 130 miljoonaa euroa.

Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi, että tukimenot ovat todennäköisesti tästä vielä kasvaneet, sillä opiskelijoiden asumiskustannukset ovat kohonneet muita tuensaajia nopeammin. Ennen uudistusta opiskelijat saivat opintotuen asumislisää, jonka enimmäismäärä oli yleistä asumistukea pienempi.

– Uudistuksen vaikutusarvioinnissa käytetyt tiedot opiskelijoiden asumismenoista olivat vanhentuneita ja siten todellisia menoja matalampia. Menojen yllättävää kasvua voi selittää myös se, että oletettua useampi opiskelija muutti uudistuksen jälkeen kalliimpaan asuntoon, sillä kimppa-asuntojen suosio on laskenut uudistuksen jälkeen, VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Ville-Veikko Pulkka kertoo tiedotteessa.

Opintolainahyvityksen käyttöönotto vuonna 2014 on myös kasvattanut valtion opintotukimenoja huomattavasti ennakoitua enemmän. Vuoteen 2021 mennessä valmisteluvaiheen menoarvio oli ylittynyt 48 miljoonalla eurolla.

Ylitystä selittää se, että opintolainaa nostetaan selvästi ennakoitua enemmän. Opintolainahyvityksen saa, jos korkeakoulututkinnon suorittaa määräajassa. Tällöin Kela maksaa 40 prosenttia 2 500 euron omavastuun ylittävästä opintolainasta.

Opintotukiuudistuksissa korotettiin toistuvasti opintolainan valtiontakausta, jotta opintotuki kattaisi paremmin elinkustannuksia. Opintotuen riittävyys on parantunut, mutta työtulot ovat edelleen opintotuen saajien tärkein tulolähde. Monet opiskelijat myös kokevat, että työnteko hidastaa heidän opintojaan.

Tulevissa uudistuksissa tarvitaankin tarkempaa tietoa siitä, helpottaako opintojen aikainen työnteko työllistymistä valmistumisen jälkeen, Valtiontalouden tarkastusvirasto sanoo.