Karkkilan koronarokotuspiste siirretään ensi viikon perjantaina terveysasemalle

Koronarokotustilanne on Karviaisen alueella valmiuskoordinaattori Konsta Lehtirannan mukaan kattavuudeltaan hyvää luokkaa.

– Tilanne on yhtä hyvä Karkkilassa ja Vihdissä; ensimmäisen ja toisen rokoteannoksen osalta tilanne on hyvä, mutta kolmannen rokotusannoksen osalta ollaan matalammalla tasolla – ja se johtuu koronaan sairastumisesta.

THL suositteli maaliskuun loppupuolella neljänsien rokoteannosten antamista 12 vuotta täyttäneille, joiden immuunipuolustus on voimakkaasti heikentynyt, 80 vuotta täyttäneille ja iäkkäiden hoivakodeissa asuville.

Tämä suositus tuli Lehtirannan ja tartuntatautilääkäri Niko Partasen mielestä myöhään, sillä Karviaisen alueella useissa hoivayksiköissä oli siihen mennessä levinnyt runsaasti koronatartuntoja.

– Taudin kuva oli hoivayksiköissä yleisesti ottaen kuitenkin lievähkö, Partanen summaa.

Rokotusaikoja on Karkkilassa ja Vihdissä ollut saatavilla hyvin, kummassakin rokotuspisteessä kahtena päivänä viikossa.

Toimimme sen mukaan mitä THL ohjeistaa.

Konsta Lehtiranta

Maanantaista 25.4. alkaen koronarokotuksissa siirrytään kummassakin rokotuspisteessä yhteen rokotuspäivään viikossa.

Toinen uudistus koronarokotuksissa on se, että Karkkilassa korotuspiste siirretään kaupungintalolta terveysasemalle perjantaina 29.4.

Neljänsien rokoteannosten antaminen muille kuin THL:n maaliskuun lopulla määrittelemille ryhmille ei vielä ole selvillä.

– Toimimme sen mukaan mitä THL ohjeistaa, Konsta Lehtiranta kuittaa.

THL lievensi hiljattain maskisuosituksiin.

Niko Partanen kertoi tiistaina, että myös Karviaisen alueella maskisuosituksia päivitetään lähiaikoina.

Hänen luonnehdintansa mukaan koronatilanne on ollut Karkkilassa ja Vihdissä vakaa.

– Koronatestien määrät ovat pudonneet, joten olemme ajamassa testikapasiteettia alas.

HUS-Labin koronatestauspisteiden toiminta Karviaisen alueella on päättymässä huhtikuun lopussa. Tämän jälkeen lähin koronatestauspaikka on Lohjalla.

– Osastohoidossa on ollut muutamia koronapotilaita Karvaisen alueelta. Henkilökunnalla ei ole nyt ilmennyt koronaryppäitä, Niko Partanen summaa koronatilannetta.

Karviaisesta suositellaan välttämään turhaa koronatestausta, jotta vähäistä testauskapasiteettia voidaan kohdentaa riskiryhmiin ja sote-henkilöstöön palvelujen turvaamiseksi.

Karvaisen verkkosivuilla muistutetaan, että testiaikaa varattaessa tulee ilmoittaa koronabottiin puhelinnumero oikein ja koronaoireiden alkamisen päivämäärä.

Lisää: www.karviainen.fi

Etusivulla nyt

Luetuimmat