Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Töllin mylly on jauhanut jo vuosisadan. Myllystä kerätään nyt tarinoita, muistoja ja kuvia näyttelyä varten

Pusulassa, Töllin kylässä sijaitseva Töllin mylly täyttää tänä vuonna sata vuotta. Merkkipaalua on tarkoitus juhlia koko kesä ja myllyyn liittyviä tarinoita, muistoja ja valokuvia kerätäänkin nyt kokoon, juhlallisuuksia varten.

– Kaikki muistot, tarinat, esineet, lehtileikkeleet ja valokuvat myllystä, sähkölaitoksesta ja sen ympäristöstä kiinnostavat. Niistä rakennetaan näyttely Galleriaan, eli entiseen sähkölaitokseen, kertoo myllyn myymälän hoitaja Anja Muhonen de Abonce.

Kesälle on jo paljon suunnitelmia.

– Pusulan seurakunta toimittaa koskikirkon myllyn koskella avaten ja siunaten samalla juhlavuoden. Kirkkokahvit keittää Pusulan Martat. Perinteiset ja odotetut kesämarkkinat ovat viikkoa ennen juhannusta ja juhannuskokko poltetaan, jos sääolosuhteet sen sallivat.

Juhlavuoden kunniaksi myös kuuluisat Töllin myllyn iltamat palaavat.

– Esityksen toteuttavat Pusulan kesäteatterista ja improporukasta tutut tekijät Markku Ihamäen ohjauksessa. Juhlaohjelman kruunaavat tanssit orkesterin tahdittamana.

Toiveena olisi uusi mylläri, jolla olisi taustaa ja osaamista viljoista.

Yksi Pusulan kiinnostavimpia tapahtumia on myös rakentunut pitkälti myllyn ja Töllin kylän ympärille.

– Sirkusfestivaali Pusu osallistuu omalla panoksellaan juhlavuoteen. Esitykset ja ajankohdat tarkentuvat riippuen rahoituksista ja esiintyjien aikatauluista. Suuri yllätys on kyllä kutkuttavasti mahdollisesti tulossa!

Sirkusfestivaalin ohjelmaa raotettiin jo hieman.

– Pusulassa asuvan tanssijapariskunnan Laura ja Saku Koistisen luotsaamat tanssiesitykset nähdään omina kokonaisuuksinaan.

Töllistä ja myllystä on jo julkaistu kirja Töllin tie, ja sitä voi ostaa myllyn myymälästä.

– Vanhat VHS- tallenteet Töllin myllyn iltamista on tarkoitus editoida koosteeksi ja esitettäväksi juhlavuonna. Kokonaisuudessaan tallenteita voi nähdä nonstoppina gallerian aukioloaikoina. Muitakin elokuvailtoja on suunnitteilla. Galleria tulee toimimaan kesällä myös juhlavuoden toimipisteenä ja suunnitteilla on ”jäätelö/kahvikioski” gallerian yhteyteen.

Töllin mylly on edelleen toiminnassa.

– Viljaa voi kuka vaan tuoda jauhatettavaksi keskiviikkoisin kello 17-19, kun myllyn päivystys on auki. Myllyn myymälä on auki myös lauantaisin kello 9-14, mutta silloin ei ole jauhatusta.

Pienin jauhatettava määrä on noin 40 kiloa, jauhettavasi voi tuoda ilman erillistä sopimusta noin 200 kiloon asti, siitä isommat määrät kannattaa sopia myllärin kanssa erikseen.

– Jauhettavaksi voi tuoda normiviljoja, vehnää, ruista, kauraa, ohraa ja rehuviljaa, muista viljoista kannatta kysyä erikseen mylläriltä.

Viime vuonna viljaa jauhettiin asiakkaille yhteensä noin 164 000 kiloa, josta luomua oli noin 131 000 kiloa.

– Omaan myymälään jauhettiin noin 30 000 kiloa. Kasvua oli kumpaankin jauhatukseen Myllyllä ei ole resursseja kasvattaa jauhatusta oikeastaan enempää, lukuun ottamatta pieniä päivystykseen tulevia asiakkaita, koska myllyn vanhat koneet ovat lähes äärirajoilla ja mylläri ei pysty enempään työmäärään, koska eläkepäivät jo häämöttävät.

Myllärinä toimii Kari Lamminen.

– Toiveena olisi uusi mylläri tai mylläriopiskelija, jolla olisi taustaa ja osaamista ainakin viljoista, mutta mieluusti kiinnostusta ja ymmärrystä myös vanhoista koneista sekä myllyjen koneiden käytöstä ja huollosta.

– Edellä mainituista syistä tuotteitamme myydään myllyn myymälän lisäksi vain PikkuOmenasta ja joitain tuotteita Karkkilan torilta, Ajonpään tilan kananmunamyyjältä.

Myllyn myymälästä voi ostaa muun muassa vehnää, ruista, ohraa ja kauraa eri vahvuisina jauhoina, hiutaleina ja ryyneinä, hiivaleipä-, graham- lettu- ja sämpyläjauhoja, hernettä, kuminaa, hunajaa, sekä jälleenmyynnissä olevia piapojauhoja.

– Hevosten omistajille vinkiksi, meillä on myynnissä myös kauran kuorta, Muhonen de Abonce vinkkaa.

Töllin mylly toimii osuuskuntana.

– Osuuskunnassa on jäseniä noin 70. Jäsenyyttä voi hakea osuuskunnan hallitukselta. Osuuskunnan säännöistä ja liittymismaksusta voi kysyä myllyn myymälästä tai sähköpostilla.

– Korona-aikana myymälän tuotteiden myynti on kasvanut, oletettavasti siksi, että on ollut enemmän aikaa kotona leipomiseen. Asiakaspalautteiden perusteella myös lähellä tuotetut raaka-aineet kiinnostavat enenevissä määrin.

Pusulan Sähkö rakennutti Töllin myllyn vuonna 1922. Huolimatta sijainnistaan kosken rannalla, mylly on alusta asti ollut sähkökäyttöinen, sillä kosken voima ei olisi riittänyt sen pyörittämiseen.

https://www.karkkilantienoo.fi/aihe/Karkkilan_Tienoo