Pusulan asukasillassa kyläläiset ja päättäjät tutustuivat toisiinsa

Pusulan aluetoimikunta järjesti viime viikon torstaina asukasillan Pusulan PikkuOmenassa. Tilaisuuteen osallistuivat Pusulan alueen kaikki yhteensä kahdeksan kyläyhdistystä, kolme kaupunginvaltuutettua ja yksi varavaltuutettu.

Illan ohjelmassa oli kyläyhdistysten ja Lohjan valtuutettujen tutustuminen toisiinsa sekä tutustuminen Lohjan kaupunkisuunnittelulautakuntaan.

Kärkölän kyläyhdistyksen toiminnasta kuultiin, että toiminta on keskittynyt Kärkölän kylätalolle ja sen kunnostamiseen.

Hyrkkölän kyläyhdistyksen toiminnasta nostettiin esille, että järjestö ylläpitää aktiivisesti Keräkankareen ulkoilumajaa ja -latuja. Myös Taustan kyläyhdistyksestä kerrottiin, että yhdistys ylläpitää omaa kylätaloa: Harju.

– Taustalla on yhteensä 80 asukasta ja 40 taloa plus kesäasukkaat, kertoi kylän edustaja Tarja Aalto.

Ahonpää-Karisjärven kylällä asuvan Tarja Väreen koti toimii kylätalona. Tänä syksynä Väreeltä ilmestyi Koulumme kirja, joka kertoo talon historian.

Hakekaa avustuksia.

kaupunginvaltuutettu Päivi Alanne

– Elävä kylä tarvitsee kokoontumispaikan. Vuosia paikka oli Karisjärven työväentalo ja sen yksityiselle myymisen jälkeen tuli tilalle tämä koulu. Sellaisena se on jatkunut. Minua ei ole häirinnyt, vaikka keittiöni, laatikkoni ja kaappini astioineen ovat kaikkien käytössä. Aktiivisimmat kyläläiset tietävät kaappieni ja laatikkojeni sisällön ehkä paremmin kuin itse tiedänkään. Osaavat hakea vintiltäkin jotain puuttuvaa, kysymättä minulta mitään, luki Väre katkelman kirjoittamastaan kirjasta.

Kyläyhdistyksen sihteeri Raija Sjöblom kertoi kyläyhdistyksen toiminnan alkaneen vuonna 1984 urheiluseuran alajaostona ja kyläyhdistyksen rekisteröityneen omaksi seurakseen vasta vuonna 2003.

Leppäkorpi ja Järvenpää kylien yhteinen kylätoimikunta kokoontuu kylätalolla sekä työväentalolla.

– Järjestämme erilaisia tapahtumia yhteistyössä maatalousnaisten ja poikamiesyhdistyksen kanssa. Kylä on aktiivinen ja asunnot kylällä käy hyvin kaupaksi, kehui kylän edustaja Heidi Nieminen.

Reilu vuosi sitten perustettu Hyönölän kyläyhdistys on Pusulan alueen kyläyhdistyksistä toiseksi nuorin.

– Kylällä asuu reilu 200 ihmistä. Yhdistys on perustettu reilu kaksi vuotta sitten, kertasi kylän edustaja Arni Oksanen ja totesi, että yhdistyksellä ei ole vielä perinteitä, mutta sellaisia tulee.

– Tavoitteemme on tehdä Hyönölän hälinät tapahtumasta vuosittainen. Tuukkasen kahvila on meidän keskus. Nyt meneillään on projekti, missä toteutamme Hyönölän historiikin.

Ikkalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Olli Sorainen kertoi kylän lähes 600:sta asukkaasta 127 olevan Ikkalan kyläyhdistyksen jäseniä.

– Yhdistyksen tavoite on tuottaa iloa ja elinvoimaa ikkalalaisille. Olemme taistelleet Ikkalan koulun säilyttämisen puolesta ja sitä taistelua ei ole vielä hävitty. Tämä kaikille valtuutetuille tiedoksi, napautti Sorainen.

– Ikkalan kyläyhdistys hoitaa alueensa infraa ja järjestää tapahtumia. Varoja keräämme toteuttamalla kesäteatteria ja Elopäiviä.

Pusulan kyläyhdistys on alueensa yhdistyksistä tuorein.

– Yhdistys on perustettu vasta tämän vuoden alussa, kertasi Pusulan kyläyhdistyksen sekä aluetoimikunnan puheenjohtaja Liisa Jääskeläinen ja täsmensi, että järjestäytyminen oli toteutettu kyläkyselyn tuloksena.

– Yhdistyksen kolme keskeisintä tavoitetta ovat: saada valaistua reitti Hyönölään, lintutorni ja kuntoportaat. Kävelyreitit meillä on jo olemassa. Tavoitteemme on saada nämä reitit yhdistyksen kotisivuille esille niin, että kaikki tietävät missä nämä reitit ovat.

Lohjan kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen, varavaltuutettu Kirsi Ferin (kesk) aloitti puheenvuoronsa esittelemällä itsensä ja vakuuttamalla, että ymmärtää kylien asukkaita siksi, että on itsekin kyläläinen, Karjalohjan kyläyhdistyksen sekä Karjalohjan aluetoimikunnan jäsen. Sen sijaan kaupunkisuunnittelulautakunnan hän kertoi kokevansa vielä hieman vieraaksi.

– Mikä on lautakunnan rooli kaavoitusprosessissa? Maanrakennuslaki ohjaa vahvasti kaavoitusta ja poliitikot tuo siihen oman näkemyksensä. Prosessi on mahdottoman hidas ja haastava, useitakin valtuustokausia kestävä, selvitti Ferin.

– Virkamiesten valmistelu on se keskeinen lähtökohta. Heillä on mahdollisuus pilkkoa päätettävät asiat siten, että kehitys menee kohti Lohjan keskustaa. Miten kääntää keskittäminen? Se on äärettömän vaikeaa. Helpompi on usein vain yrittää vastustaa.

– Toivon kuitenkin teidän seuraavan päätöksentekoprosessia ja, että olette minuun yhteydessä silloin, kun haluatte saattaa omat ajatuksenne lautakunnan tietoon, esitti Ferin.

Teknisen lautakunnan jäsen, kaupunginvaltuutettu Kristian Sarvi lupasi tulla kertomaan kyläläisille teknisen lautakunnan toiminnasta ensi vuoden puolella, mutta vain jos tilaisuus järjestetään ennen kylvöaikaa.

Lohjan kaupunginvaltuutettu Hannele Maittila (ML) kommentoi Ferinin ajatuksia toteamalla, että Lohjan päättäjistä valtaosa on reuna-alueilta, mutta se ei näy päätöksenteossa siksi, että kyliltä valtuustoon valitut päättäjät eivät ole aina samaa mieltä.

– Toivon, että korona on muuttanut asenneilmapiirin haja-asutusaluemyönteiseksi.

Maittila loi myös katsauksen Lohjan talouteen ja sote-valmisteluun.

– Olen sote-ryhmän jäsen, mutta en pysty sanomaan mitään siitä, mitä Lohjan sairaalan palveluille käytännössä tulee tapahtumaan. Lohjan talousarviossa ei ainakaan esitetä terveysasemaa lakkautettavaksi, tiivisti Maittila sote-päätöksenteon faktat.

– Kaupungin talous on hyvä. Se ei ole kuitenkaan päättäjien ansiota. Hyvä taloustilanne johtuu yksin verotulojen kasvusta ja saaduista koronatuista.

Kaupunginvaltuutettu Päivi Alanne (kesk) kannusti kyläyhdistyksiä hakemaan avustuksia: Lohjan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta jakaa erillis- sekä toiminta-avustuksia sekä säätiöityjä rahoja ja Ykkösakselin Leader-rahoitusta.

– Hakekaa rahoitusta Hyönölä – Pusula välisen tien valaisuun, vinkkasi Maittila ja esitti, että kylät käynnistävät hankeen tekemällä asiasta aloitteen.

– Tien valaisusta tehtiin aikanaan adressi, joka sittemmin kaatui. Nyt on aika nostaa Hyönölän tien valaisuhanke uudelleen esille.

Valtuutettujen kannustuksen innoittamana Pusulan ja Hyönölän kyläyhdistykset päättivät tarttua toimeen.

– Valmistelemme kansalaisaloitteen Hyönölään menevän tien valaisusta, lupasi Jääskeläinen.

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Etusivulla nyt

Luetuimmat