Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Syötkö paljon proteiinia? Saatat kuormittaa tarpeettomasti Itämerta, eikä lihaskaan välttämättä kasva niin kuin kuvittelit

Pääkaupunkiseudulla asuvien liian proteiinipitoinen ruokavalio rehevöittää Itämerta. Jätevedenpuhdistamon typpikuorman kannalta on aivan sama, onko proteiini kasvi- vai eläinperäistä.

Jätevedenpuhdistamoihin päätyvä typpikuorma on kasvanut pääkaupunkiseudulla viimeisen 20 vuoden aikana 50 prosenttia. Väestönkasvu ei pysty sitä selittämään.

Vaikka typpeä poistetaan tehokkaasti Helsingin seudun ympäristöpalvelut (HSY) jätevedenpuhdistamoilla, Itämereen päätyvä typpi kuormittaa ja rehevöittää sitä entisestään.

Aikuisen sopiva proteiinintarve on noin 1–1,4 g painokiloa kohden. Sen saa ilman proteiinilisiä, lautasmallin mukaisella ruokavaliolla.

Ihmisen elimistö ei pysty hyödyntämään proteiinia määräänsä enempää. Ylimääräinen proteiini ei varastoidu kehoon tai muutu lihakseksi. Osa osa siitä muuttuu rasvaksi ja loput poistuu elimistöstä muun muassa typpenä virtsan mukana.

– Ylimääräisen proteiinin syöminen ei ole tarpeellista ja proteiinin saantisuositus täyttyy syömällä ihan tavallista ruokaa, sanoo tiedotteessa nuorille TikTokissa suunnatussa #protskuraja-kampanjassa mukana oleva Joona Hellman painottaa.

Hän kertoo nuorempana ajatelleensa, että ruokavalion tulisi koostua laajasti proteiinista. Silloin kaikkien vanukkaiden ja rahkojen piti olla aina proteiinivanukkaita tai -rahkoja.

– Myöhemmin opin, että hiilihydraatti on se polttoaine, jota tarvitsen aivoilleni sekä urheillessani kestävyyspainotteisia urheilulajeja, Hellman jatkaa.

Jätevedenpuhdistamon typpikuorman kannalta ei ole merkityksellistä, onko proteiini kasvi- vai eläinperäistä.

Pääkaupunkiseudun jätevedenpuhdistamoille tulevan typpimäärän kasvu ei ole suhteessa väestömäärän kasvuun.

– Pelkkä väestömäärän kasvu ei selitä jäteveden typpimäärän kasvua. Typpimäärä on kasvanut enemmän kuin virtaamamäärät ja lisäksi asukasmäärään suhteutettu typpimäärä on kasvanut nopeammin kuin esimerkiksi asukaskohtainen fosforin määrä, kertoo tiedotteessa jätevedenpuhdistuksen tuotantoyksikön päällikkö Marina Graan HSY:stä. 

HSY:n Viikinmäen jätevedenpuhdistamoilla saadaan poistettua typestä noin 90 prosenttia. Typpeä päätyy silti Itämereen puhdistetun jäteveden mukana ja se aiheuttaa rehevöitymistä. Typen poisto kuluttaa myös erittäin paljon energiaa ja lisää kemikaalien käyttöä.