Pääkirjoitus: Karkkilalaisilla oli hieno loppukiri

Vesa Valtonen

Aaltoliikkeisesti Karkkilassa edennyt ennakkoäänestys sai hienon päätöksen kun ennakkoon äänestäneiden osuus äänioikeutetuista nousi... prosenttiin. Lohjalaisten ennakkoon äänestäneiden osuus oli... prosenttia.

Vaalikampanjointi on Karkkilassa ollut yleisesti ottaen maltillista ja ulkomainonnasta yleisille alueille annettuja ohjeita ja määräyksiä on noudatettu lähes sataprosenttisesti.

Ennakkoäänestyspaikalla Karkkilan kaupungintalon sisääntuloaulassa äänestämisen turvallisuuteen panostettiin monin tavoin. Sama on edessä sunnuntaina Karkkilan kolmen äänestysalueen äänestyspaikalla.

Lukuisissa vaaleissa tutuiksi tulleilla äänestyspaikoilla esimerkiksi kulkureitit on koronaturvallisuuden lisäämiseksi uudistettu jotta äänestämään tulevien ja äänestämässä käyneiden kohtaamiset saadaan minimoitua.

Maskien käyttäminen ja käsidesin kanssa lutraaminen äänestyspaikoilla on joka ikisen etu, riittävistä turvaväleistä puhumattakaan. Karkkilan koronatilanne oli alkuviikosta erinomainen.

Yksikin tartuntaa kantava äänestäjä saattaa aiheuttaa turva- ja poikkeusjärjestelyistä järjestelyistä huolimatta kuitenkin mittavan tartuntaketjun.

Ennakkoon äänestäneiden osuuden loppukiri lupaa hyvää sunnuntaiselle äänestyspäivälle. Toki äänestyssään vaikutus on aina jonkinlainen kysymysmerkki.

Kirjoittaja on Karkkilan Tienoon päätoimittaja

Kommentoi