Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Angela Nicoletti-Hulkko viihtyy Karkkilassa – Hollywoodista Suomen Hollywoodiin

Angela Nicoletti-Hulkko muutti Karkkilaan lähes kaksi vuotta sitten, puolisonsa Andy McCoyn kanssa. Hollywoodista kotoisin oleva Nicoletti-Hulkko on viihtynyt Karkkilassa erittäin hyvin, onhan Karkkilaa sanottu myös Suomen Hollywoodiksi, sillä Karkkilassa asuu paljon elokuva-alan ammattilaisia, esimerkiksi palkittuja elokuvaohjaajia.

– Ilmankos olen tuntenut täällä oloni kotoisaksi, Angela nauraa, kuullessaan nimikkeestä ensikertaa.

Karkkilaan pariskunta muutti, koska Helsingin Eirassa oli äänekästä ja toiveissa oli rauhallisempi ympäristö.

Väliaikaiseksi tarkoitettu muutto oli kuitenkin Angelalle pysyvämpi, sillä hän viihtyy Karkkilassa edelleen, vaikka McCoy halusikin jo isompiin ympyröihin.

– Käyn Helsingissä Andyn luona ja asioilla ja kiirehdin taas takaisin kotiin. Andy käy myös täällä minun luonani, mutta hän on sydämeltään kaupunkilaispoika. Korona-aika on ollut hänelle raskasta ja varsinkin Japanin kiertueen peruuntuminen oli kova isku.

Haluan tehdä eri aikakausien tyylistä taidetta futuristisesti, roiskuvin värein ja uusin ideoin.

Karkkilassa Nicoletti-Hulkko on saanut ajan kulumaan muun muassa maalaamalla. Harrastus on hänelle suhteellisen uusi, mutta työn jälki on omaperäistä ja kaunista.

– Olin tanssinut ja laulanut, mutta mursin lonkkani, enkä voinut tanssia. En halunnut enää musiikkibisnekseen, sillä olin ollut siinä mukana 14-vuotiaasta, eli lähes 40 vuotta, nyt 56-vuotias Angela toteaa.

Eräänä päivänä hän oli alkanut piirrellä puolisonsa meikkikynällä.

– Siitä se lähti, vaikka kynä olikin Andyn suosikkikynä, eikä sillä olisi saanut piirtää.

Nicoletti-Hulkko maalaa akryyliväreillä.

– Kokeilin myös öljyväriä, mutta ei se sopinut minulle ollenkaan.

Angelan taiteessa on usein naishahmoja ja työt ovat hyvin värikkäitä. Ne ovat myös moniulotteisia, niistä huomaa uusia asioita, kun niitä katsoo eri valossa, tai eri kulmasta.

– Niitä pitäisi katsella myös 3D-laseilla, niissä on myös kolmiulotteisuutta, hän paljastaa.

Nicoletti-Hulkko on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana varsin tuottelias taiteilija, tauluja on valmistunut jo yli 300.

– Kaikki maalaukseni yhdistyvät toisiinsa, Andy huomasi sen. Olen suunnitellut perustavani yrityksen, jonka nimi on Connected.

T aiteessa on vahvasti läsnä art nouveau -tyylisuunta.

– Minua viehättävät art nouveau ja renessanssi. Haluan tehdä eri aikakausien tyylistä taidetta futuristisesti, roiskuvin värein ja uusin ideoin.

Myös puoliso on toiminut suurena inspiraationa taiteelle.

– Olen oppinut häneltä paljon! Hän on tehnyt taidetta lapsesta asti ja on siinä yhtä taitava kuin kitaransoitossa ja laulunteossa. Hän on opettanut esimerkiksi silmien ja huulten varjostusta, hänellä on siihen ja väreihin hyvä silmä. Hän on auttanut myös työvälineiden valinnassa.

Karkkilassa onkin hyvä olla taiteilijana, sekä Kehysliike Framille, että Leppispuoti saavat kehut taidetarvikevalikoimasta.

– Luulin pitkään että Leppispuoti on vain lapsille, mutta siellä on hyvä perusvalikoima taide- ja askartelutarvikkeita. Framille olikin minulle jo tuttu, siellä valikoima on ammattimaisempi.

Nicoletti-Hulkon taidetta katsellessa on hämmästyttävää, ettei hän ole maalannut kauemmin. Yleensä tuollaisella taidolla varustetuilla ihmisillä tekeminen on kulkenut mukana jo lapsesta asti ja siihen on ollut elämän mittainen palo, eikä niin, että yhtenä päivänä vain aletaan piirtää ja maalata, seppänä syntyessä.

Myös Angelan Cherokee -alkuperäiskansaa oleva äiti on taiteilija.

– Hän piirsi naisia eri hiustyyleissä. Koulussa opiskelin abstraktia taidetta jonkun verran, mutta sen enempää en ole taiteen kanssa ollut tekemisissä aiemmin.

Ensimmäisen työn aiheena oli kultanainen, joka sai perheen ja ystävät hämmästymään. He kannustivat Angelaa jatkamaan taiteen parissa.

– Maalatessa pitää olla rauhallinen tunnelma, siksi Karkkila onkin hyvä paikka tehdä taidetta.

Angela Nicoletti-Hulkon taulut ovat saaneet sosiaalisessa mediassa jo viisi miljoonaa katselijaa.

– Olen nöyrä ja hämmästynyt, että taiteeni on kiinnostanut niin monia.

Angela on kotoisin Yhdysvalloista, Kalifornian osavaltiosta, Los Angelesin Pohjois-Hollywoodista.

– Minulla on neljä siskoa, perheellämme on yritys joka toimittaa jäitä ja lunta elokuvaprojekteihin, muun muassa Saksikäsi Edward -elokuvan lumet ja jäät olivat perheyritykseltämme.

Nicoletti-Hulkon isä oli aikoinaan ottanut hurjan riskin ja hakenut Texasista rekan jossa oli lumitykki.

– Ennen Hollywoodissa käytettiin sellaista lunta joka tuntui ikävältä joutuessaan silmiin ja hengitysteihin, näyttelijät olivat sen kanssa kovilla. Isäni alkoi toimittaa kuvauksiin oikeaa lunta ja se osoittautuikin oikein hyväksi bisnekseksi.

Työnteon Angela aloitti 14-vuotiaana, Los Angelesin legendaarisessa Whisky a Go Go -yökerhossa.

– Bookkasin sinne bändejä esiintymään. 16-vuotiaana pyöritin jo klubin päiväsaikaan tapahtuvaa toimintaa.

Myös mallin töitä tehnyt Angela toimi musiikkibisneksen ytimessä. Hän oli kihloissa Guns’ n’ Roses -yhtyeen kitaristin Izzy Stradlinin kanssa, ennen kun tapasi suomalaisen Andy McCoyn.

– Minä olin 24-vuotias ja Andy oli 26 kun tapasimme.

Avioliittonsa aikana Angela on toiminut laulajana ja managerina useammassakin McCoyn bändissä.

Vuonna 1994 Los Angelesissa oli voimakas maanjäristys.

– Sen jälkeen päätimme muuttaa pois. Asuimme ensin vuoden Tukholmassa, jossa Andy vietti nuoruutensa, sitten muutimme Suomeen.

Suomessa Hollywoodin kasvatti on viihtynyt jo vuosikymmeniä. Suomen kieli on myös vähän avautunut.

– Ymmärrän sitä hitaasti puhuttuna ihan hyvin, mutta usein ihmiset haluavat puhua minulle englantia.

Angela on myös opettanut amerikkalaista aksenttia halukkaille.

Karkkilaa ja karkkilalaisia Angela kehuu vuolaasti.

– Karkkilalaiset ovat ihania. He eivät tuijota ja antavat oman rauhan.

Talven kylmyys ei ole haitannut, mutta pimeys voi välillä ottaa koville.

– Olen tottunut jo siihenkin.

Viime marraskuussa Nicoletti-Hulkko kävi sukulaisten luona Kaliforniassa, sillä hän ei ollut nähnyt heitä pitkään aikaan.

– Olin siellä kolme viikkoa.

Kotiin Karkkilaan hän palasi kuitenkin mielellään, sillä täällä on kotoisa olo.

Lisää kuvia Karkkilan Tienoon verkkosivulla, www.karkkilantienoo.fi