Mertsi Saarela (49) keittää tottunein ottein kahvia Karkkilan pappilan keittiössä. Olemuksessa on lämpöä ja iloa; Espoon tuomiokapituli antoi toukokuun alussa Saarelalle virkamääräyksen Karkkilaan seurakuntapastorin virkaan.
Saarela on kuitenkin hyvin tuttu karkkilalaisille, sillä hän on työskennellyt Karkkilan seurakunnassa useaan otteeseen eri virkatehtävissä. Virkavuosia Karkkilassa on takana jo runsaat kymmenen.
– Tässä työssä tulee Högforsin rauta vastaan, seurakunnan jäsenyyttä on täällä arvostettu, Saarela tiivistää työn erästä ydintä Karkkilassa.
Kuvauspaikaksi valitaankin pitäjän pitkän teollisuushistorian kunnioittamiseksi kirkon vanha portinpylväs, jonka huipulla on Högforsin valimon vanha valurautainen risti.
Tampereella syntynyt Mertsi Saarela kertoo sopeutuneensa erinomaisen hyvin Karkkilaan ja pitävänsä tavattoman paljon vuorovaikutuksesta karkkilalaisten kanssa.
– Puhuminen on minulle vahva laji, pappi myöntää kahvia tyytyväisenä siemaillessaan.
Pidetään huolta toisistamme ja itsestämme.
Puhumista ja erityisesti kuuntelemista Saarela pitää olennaisen tärkeänä papin työssä.
– Kuuntelemalla voi myös oppia koko ajan uutta!
Mies on panostanut opiskelemiseen paljon: teologian maisteriksi hän valmistui Helsingin yliopistosta ja takana on sen jälkeen runsaasti muun muassa psykologian opintoja, kognitiivisia opintoja sekä sosiaalipsykologian opintoja.
Mistä pulppuaa palo opiskelemiseen?
– Haluan kehittää ajatteluani ja kykyäni kaikkien ihmisten kohtaamisen. Tuntuu erittäin hyvältä kun pystyy avaamaan lukkoja.
– Papille voi puhua kaikesta. Jumala hyväksyy ehdoitta.
Saarela arvostaa syvästi koko elämänkirjoa, arvokkuutta ja paikallisuutta.
Papin työssään hän pohtii jatkuvasti mitä seurakuntalainen haluaa seurakunnalta, miten karkkilalainen tuntisi olonsa mahdollisimman kotoisaksi.
Papinkin työ sujui totutuissa uimissaan pitkään. Toimintaa kehitettiin Karkkilan seurakunnassa asukkaiden tarpeisiin, myös uutta koko ajan kokeillen ja luoden.
– Tapulikahvila ja Pappilan puutarha ovat esimerkkejä onnistuneiksi osoittautuneista avauksista.
– Karkkilassa on panostettu vahvasti myös diakoniatyöhön, jossa seurakuntalaiset ovat olleet hyvin aktiivisesti mukana.
Erityisen tärkeiksi hetkiksi ihmisten kohtaamisessa Mertsi Saarela nostaa hautaansiunaamiset.
Lämmöllä hän kuvailee muun muassa taannoista muistotilaisuutta, jonka jälkeen Karkkilan Vapaa-ajattelijain puheenjohtaja Timo Vasama lausui: ”En ole koskaan kuullut noin hyvää muistopuhetta.”
– Meillä kaikilla on jotain yhteistä, Saarela tiivistää elämää ja elämistä.
Hän haluaa työssään poista raja-aitoja ja rakentaa tilalle siltoja.
– Jokaisella meillä on henkisiä ja hengellisiä tarpeita.
Seurakuntien toiminta soljui pitkään perinteisillä linjoilla, asukkaiden tarpeisiin kuitenkin jatkuvasti uudistumalla vastaten.
Sitten näkymätön vihillinen koronavirus pääsi Suomeen.
Kaikki muuttui hetkessä kun seurakunnankin toiminta piti ripeästi muuttaa ilman kirkossa ja muussa toiminnassa läsnäolevaa seurakuntaa.
– Toiminta meni verkkoon.
Mertsi Saarela arvelee, että korona-ajasta pysyviksi käytännöiksi jäävät seurakuntien toimintaan esimerkiksi erilaiset striimaukset, joiden avulla voidaan tavoittaa suuriakin kuulija- ja katselijajoukkoja.
– Tämä korona-aika antoi nopeasti rohkeutta laittaa erilaista toimintaa verkkoon.
Korona-aikana Karkkilan seurakunnassa on pyritty tavoittamaan mahdollisimman paljon pitäjän ikäihmisiä.
– Emme ole yksin, vaikka olisimme etäällä. Jokainen kriisi menee joskus ohi. Kirkko on uskon ja rakkauden yhteisö.
Seurakuntien jäsenmäärä on hiljalleen vähentynyt, mutta monissa seurakunnissa on voitu havaita myös jäsenmäärän laskun hidastumista.
Mertsi Saarela tähdentää, että seurakunnan panostaminen lapsi- ja nuorisotyöhön on seurakunnan tulevaisuuden kannalta varsin merkityksellistä.
Auton ratissa Mertsi Saarela istuu aika paljon.
Työviikot hän asuu Karkkilan Vattolassa, mutta kirjoilla hän on Kauhavalla, jossa on ekonomi-vaimon työpaikka.
Tytär opiskelee pääkaupunkiseudulla ensihoitajaksi ja poika rakennusalaa Lapualla.
Läheinen harrastus on ollut esimerkiksi matkustaminen lähellä ja kaukana. Espanjan kielen hiljattaiset opinnot odottavat nyt koronarajoitusten vapautumista.
Matkanjohtajana Saarela on työskennellyt muun muassa Israelissa, Kreikassa ja Kiinassa.
Muitakin harrastuksia ihmisten kohtaajalla on.
Aluillaan on kolmas vuosi Karkkilan Rotaryklubin presidenttinä.
– Latukilometrejä kertyi
viime talvena noin 600. Talvi oli hieno, Toivikkeen laduillakin sai tavata koronaturvallisesti suuren joukon karkkilalaisia.
Lumet sulivat ja Mertsi Saarela ryhtyi jälleen pyöräilemään, jonka hän kertoo olevan kesäkaudella erittäin hieno ja tehokas kuntoilumuoto.
– Pidetään huolta toisistamme ja itsestämme, seurakuntapastori Mertsi Saarela tiivistää elämäänsä ja työtään. Iloisena.