Paloaseman Panimoa Nummella pyörittävä Pekka Montin täytti 31. tammikuuta 60 vuotta. Pääkaupunkiseudulla lähes koko elämänsä asunut Montin on asunut Nummella vuodesta 2017.
– Synnyin Helsingissä, muutimme Espooseen kun olin aivan pieni. Isäni oli rakennusmies ja äitini oli myyjättärenä Elannossa, hän oli siellä lähes koko työuransa. Perheessäni oli lisäksi kaksi vuotta nuorempi pikkuveli.
Montin kävi kaikki koulunsa Espoossa.
– Olin aluksi hyvä oppilas, koulussani Nöykkiössä opetettiin uutta matematiikkaa ja kun muutimme ollessani kansakoulun neljännellä luokalla, Mankkaan koulussa opetettiinkin vanhaa matematiikkaa.
– Alku uudessa koulussa oli vaikeaa, mutta sitten aloin tsempata, aloin lukea, jota en ennen ollut tehnyt, sillä koulu oli ollut minulle helppoa.
Oppikoulun Montin altoitti Hakalehdon yhteiskoulussa, joka oli yksityinen.
– Peruskoulu teki tuloaan, olin viimeistä ikäluokkaa joka ei käynyt yhtään vuotta peruskoulua.
Montin kävi lukion Etelä-Tapiolan lukiossa.
– Olisin päässyt mihin lukioon vain, sillä olin hoksannut, että kun tarpeeksi lukee, saa hyviä numeroita. Keskiarvoni oli jossain vaiheessa 10.0. Luin joka päivä neljästä viiteen tuntia.
Lukioikäisenä Montinilla olikin monta rautaa tulessa, sillä hän pelasi jalkapalloakin niin hyvin, että pääsi jo 16-vuotiaana miesten joukkueeseen.
– Pelasin Grankulla IFK:ssa, 1. divisioonassa. Peliaikaa en oikein saanut, mutta treenejä oli välillä kaksikin kertaa päivässä.
Musiikista Montin oli innostunut 13-14-vuotiaana, saatuaan joululahjaksi kitaran.
– Ensimmäinen kitarani oli halvin Landola, televisiosta tuli lauantaisin kitarakoulu, sitä odotin aina innolla ja soitin opetuskirjat läpi noin viikossa.
Soitto ei kuitenkaan kuulostanut siltä kuin sen olisi Pekan mielestä kuulunut kuulostaa.
– Se ei kuulostanut Bob Dylanilta, josta pidin. Lainasin kirjastosta Dylanin nuottikirjan, jonka saatoin unohtaa palauttaa, se on minulla vieläkin. Opettelin koko kirjan ja lauloin samalla.
– Kavereitani soitti bändeissä ja he olivat mielestäni hyviä, kun itse olin surkea.
16-17-vuotiaana Montin pyydettiin lukion ja jalkapallon lisäksi vielä bändiin.
– Aikataulut olivat välillä ongelmallisia, samaan aikaan saattoi olla bänditreenit, sekä kahden eri jalkapallojoukkueen treenit, joiden välillä piti valita ja lukeakin piti.
Lukioikäisenä Montin oli päättänyt ettei ikinä mene Teknilliseen korkeakouluun opiskelemaan, vaikka se olikin espoolaisille tyypillinen haave.
– Olin mielestäni humanisti, filosofia ja biologia kiinnostivat, biologiaa hain lukemaankin, mutta en ollut lukenut pääsykokeisiin, joten en tietenkään päässyt.
Lukion jälkeen Montin haki kuitenkin TKK:n arkkitehtiosastolle, sillä se oli luovaa ja erosi muusta Teknillisen korkeakoulun opiskelusta.
– Matematiikka ja muut menivät hyvin, mutta piirustuskoe oli vaikea.
Arkkitehtiopinnot jäivät lopulta vain puolen pisteen päähän, mutta se linja sai jäädä, sillä vuoden työnteon jälkeen samaisen koulun rakennusosastolle pääsi helposti.
– Pääsin myös fysiikkaa lukemaan, mutta menin Polille.
Korkeakoulussa Montin viihtyikin lopulta 14 vuotta.
– Onneksi otin tosissani pari ensimmäistä vuotta, että sain perusopinnot pois alta ja sain valita mihin halusin syventyä.
Vuonna 1984 Montin tarvitsi töitä ja meni pätkätyöhön Kouluhallitukseen laskemaan rakennushankkeiden kustannusarvioita.
– Se oli mukavaa hommaa ja tutustuin samalla Suomen rakennustalouden guruihin. Myöhemmin Rakennushallituksessa aukesi työpaikka jonka sain, sitä tein lopulta kolme vuotta.
1980-luvun lopulla Montinilla oli myös blues-bändi Jelly Roll Bakers.
– Se oli hyvä bändi, sen kanssa soitimme 1990-luvun puoliväliin. Kiersimmekin paljon, se oli sellaista muusikonretkuelämää töiden ohella.
1990-luvun alussa Montin oli alkanut osakkaaksi konsulttiyristykseen.
– Tein rakennustalousinsinöörin hommia. Olin yrityksessä 23 vuotta, sinä aikana se kasvoi muutaman työntekijän firmasta, nyt se työllistää jo 70 henkeä.
2010 Montinin kantabaarin pitäjä ehdotti, että tämä ostaisi baarin pois.
– Päädyimme siihen että ostin kolmanneksen ja toinen kaveri kolmanneksen ja jatkoimme yhdessä baarin pitämistä Ruoholahdessa. Tein pääasiassa paperihommia ja auttelin tiskin takana. Olin jo aiemmin lainannut musavehkeitä bändi-iltoihin, harrastuspohjalta mentiin.
2013 muut kyllästyivät, joten Montin osti koko baarin.
– Mietin viisi minuuttia, sitten minulla oli baari. Puoli vuotta myöhemmin pohdin haluanko tehdä insinöörin hommia lopun elämäni, vai jotain muuta. Lopetin insinöörinhommat laittamalla tekstiviestin, etten tule enää.
Montin otti hypyn tyhjän päälle, baari tuli toimeen, mutta ei sillä tienannut.
– Poikani Aleksi oli alkanut ravintolapäälliköksi ja kehitti ravintolaa. Olimme laskeneet kuinka paljon pitää kuukaudessa myydä, että pärjäämme, kolme vuotta myöhemmin myimme jo kolminkertaisen määrän.
– Palkkasin kaikki Allun kaverit töihin.
Aleksi oli myös se, joka kiinnostui oluen tekemisestä.
–Itse olin käynyt maistajaisissa ja osasin kertoa mitä eroa eri olutyypeillä on. Allu perehtyi asiaan perinpohjaisesti ja alkoi tehdä olutta itse kotona, kymmenen litran kattilassa.
Baari oli lähtenyt myös hyvään nousuun, esimerkiksi yrityksen osaksi järjestämille OtaOlut -festivaaleille ilmestyi 2000 ihmistä.
2017 Montin asui Pitäjänmäessä omakotitalossa, josta suurin osa oli bändikämppä- ja musiikkistudiotiloja.
– Omistaja myi tontin ja tilalle oli tulossa kerrostaloja, siitä piti lähteä.
Montinin kaveri oli edellisenä kesänä linkittänyt myynti-ilmoituksen vanhasta paloasemasta, jonka kellarissa oli panimo. Kiinteistö oli edelleen myynnissä, joten Montin päätti lähteä katsomaan sitä.
– Ei minulla ollut rahaa siihen, mutta pankista antoivat lainan.
Ikänsä pääkaupunkiseudulla asuneelle Nummi ei tuntunut periferialta.
– Olin miettinyt että muuttaisin Helsingistä johonkin rauhallisempaan paikkaan, joten Nummi sopi hyvin. Muutos oli kuitenkin aika iso, Helsingissä en ollut esimerkiksi autoa käyttänyt juurikaan.
Nummilaiset ottivat tulokkaan mukavasti vastaan, introverttiin luonteeseen sopi myös hyvin, että Nummella saa olla omissa oloissaan.
– Auton voi ottaa alle jos seuraa kaipaa, mutta olen alkanut jo tottua.
Talo on myös tuotantolaitos, poika käy lähes päivittäin ja muitakin panimo työllistää.
– Työllistämme osa-aikaisesti useita ihmisiä, Aleksi on kokoaikainen.
Alku panimoyrittäjänä oli vaikeaa, sillä kaikki piti opetella.
– Aleksi kyllä osasi, mutta isojen erien tekeminen on erilaista.
Aleksi olikin käynyt töissä myös muilla panimoilla, jotta oppisi alasta enemmän.
– Tuhat litraa on eri asia tehdä kuin 20 litraa, hankinnat olivat uusi asia, opeteltavaa oli paljon, myös prosesseissa, tekniikassa ja myynnissä. Kantapään kautta tuli moni asia.
Ensimmäinen erä Paloaseman Panimon olutta valmistui 2. elokuuta 2018. Viime vuonna olutta valmistui Nummen vanhan paloaseman kellarissa 20 000 litraa, tänä vuonna määrä on tarkoitus tuplata.
Eläkepäivät eivät siis ole Pekka Montinin haaveissa, vaikka moni 60-vuotias niistä jo unelmoikin.
2
