On jälleen se aika vuodesta, kun abiturientit kautta Suomen voivat vetää syvään henkeä ja todeta, että nyt se on virallista. Ylioppilaskirjoitusten tulokset saapuivat lukioille tiistaina 16. toukokuuta.
Tulosten saapumiseen limittynee tänäkin vuonna koko tunteiden kirjo. Jotkut ovat helpottuneita kun odotus on ohi, yhdet iloitsevat hyvistä tuloksista, toiset kokevat pettymystä siitä, että paremminkin olisi voinut mennä. Joidenkin osalta valmistuminen antaa vielä odottaa itseään. Ilmassa on iloa ylioppilasjuhlien lähestymisestä sekä intoa ja hämmennystä tulevan edessä.
Tulosten saapumiseen limittynee koko tunteiden kirjo.
Siitä on kuin huomaamatta vierähtänyt jo 16 vuotta, kun oma ikäluokkani aikanaan sai tiedon ylioppilaskirjoitustensa tuloksista. Mitähän mahdoin tuntea silloin? Muistikuvissani on lämmin päivä ja se, kun pyöräilin kolmen kilometrin matkan lukiolle katsomaan paperille painettuja tuloksia koulun seinältä. Tunnemuisto on kuitenkin täysin kateissa; en kykene lainkaan tavoittamaan sitä, mitä tuloksia katsoessani ajattelin tai tunsin. Hassua, miten mieli voi unohtaa nekin ajatukset, jotka aikanaan tuntuivat äärettömän tärkeiltä. Lukioaikaan ylioppilaskirjoitusten merkitys elämälleni tuntui suurelta. Näin jälkikäteen ajateltuna ehkä suhteettoman suurelta, mutta perspektiivi olikin nuorena hyvin erilainen. Kun takana alkaa olla enemmän vuosia, voi omakohtaisesti huomata että tavoitteisiin voi päästä useampiakin reittejä ja unelmat ehtivät toisinaan myös vaihtua. Niin kävi itselleni.
Sen muistan, että olin jännittänyt kirjoituksia valtavasti ja stressannut syksyn ja kevään mittaan niin, että lähes puolet paksuista hiuksistani oli lähtenyt. Kirjoitukset menivät kuitenkin hyvin, ja tuloksia odottaessani minun ei tarvinnut jännittää sitä, etten valmistuisi. Valkolakin ostin kuitenkin vasta sitten, kun viralliset tulokset olivat selvillä. Sen muistan selvästi, kuinka kaupassa pohdin pitkään kahden lakin välillä ja valitsin lopulta sen pienemmän – väärä päätös, kuten jokaisena vappuna valmistumiseni jälkeen olen todennut.
Pian on juhlan aika. Kevään tuoreet ylioppilaat painavat valkolakin päähänsä 3. kesäkuuta. Kun Gaudeamus igitur on kajahtanut ja valmistumista juhlittu kuka perheen, kuka suvun, kuka kavereiden kesken, on aika uudelle vaiheelle elämässä.
Valtavasti onnea kaikille uusille ylioppilaille! Ja jos lakkia ei ole vielä tullut hankittua, saanen vinkata panostamaan koon valintaan. Ei tarvitse sitten aina vappuna harmitella.